AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.13 // 30.3.2017

HIFK saa perjantaina vastaansa TPS:n

HIFK saa perjantaina vastaansa TPS:n

Jukka Halme on taas iskussa. (Kuva: Juha Tamminen)

HIFK pelaa perjantaina viimeisen harjoitusottelunsa ennen 8. huhtikuuta käynnistyvää Veikkausliigan kautta. HIFK – TPS pyörähtää käyntiin Töölön jalkapallostadionilla kello 17.30 ja otteluun on vapaa pääsy.

HIFK:n joukkue vietti viime viikolla taukoa joukkueharjoituksista ja joukkueharjoitukset jatkuivat jälleen tämän viikon maanantaina. Nikolas Saira ja Eero Hyökyvirta olivat harjoittelutauon aikana Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkueen mukana ja Fredrik Lassas Pikkuhuuhkajissa.

– Tauko teki hyvää. Iloinen asia maanantain harjoituksissa oli se, että meillä oli ensimmäistä kertaa tällä kaudella mukana 25 kenttäpelaajaa ja kolme maalivahtia. Joukkueessa on tällä hetkellä hyvä ja latautunut tunnelma ennen liigakauden alkua, HIFK:n päävalmentaja Antti Muurinen iloitsee HIFK:n sivuilla.

– Sarja-avaukseen on aikaa alle kaksi viikkoa. Voisi sanoa, että meillä on sivu kääntynyt positiiviseen suuntaan. Tommi Vesala, Jukka Halme ja Kim Raimi ovat jälleen täydellä teholla mukana joukkueharjoituksissa. Terveystilanteemme on siis erinomainen, Muurinen sanoo.

Perjantaina kohdattavan TPS:n kokoonpanosta löytyy nuorten pelaajien lisäksi kokeneita liigapelureita pelaajavalmentaja Mikko Hyyrysen ja hyökkääjä Mika Ääritalon johdolla. Kokeneempaa kaartia edustavat myös laitapuolustajat Juri Kinnunen sekä Sami Rähmönen. Kinnunen loukkasi itseään TPS:n edellisessä ottelussa, joten hänen pelaamisensa on epävarmaa. Maalia vartioi kanadalainen Jonathan Viscosi, joka on torjunut kahdessa edellisessä ottelussa nollapelin.

Viime lauantaina TPS murskasi Kakkosessa pelaavan FC KTP:n harjoitusottelussa lukemin 8-0 (3-0).

– TPS pelasi Suomen Cupissa tasapelit IFK Mariehamnia ja FC Interiä vastaan. Sovimme tämän harjoitusottelun TPS-päävalmentaja Mika Laurikaisen kanssa jo joulukuussa. Saamme vastaan hyvän ja energisen joukkueen. He tulevat varmasti kovalla asenteella eli niin sanottua harjoitusottelufiilistä ei tule, Muurinen kertoo.

Lisää uutisia