AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.42 // 21.10.2016

Sani Kaita ja RoPS sopimukseen kaudesta 2017

Sani Kaita ja RoPS sopimukseen kaudesta 2017

Rovaniemen Palloseura kertoo verkkosivuillaan allekirjoittaneensa ensi kauden kestävän pelaajasopimuksen nigerialaisen Sani Kaitan kanssa.

Kaita saapui Rovaniemelle kahden viikon testijaksolle lokakuun alkupuolella. Kolmekymppinen Kaita on keskikentän pohjapelaaja.

- Olemme todella tyytyväisiä, että saimme tämän tason pelimiehen Napapiirille, RoPS:n päävalmentaja Juha Malinen kertoo seuransa verkkosivuilla.

- Testijakson aikana Sani osoitti halunsa nousta takaisin omalle huipputasolleen, sekä sitoutumisensa meidän toimintaympäristöön. Pelaajana hän on edelleen nuori. Näkemäni perusteella häntä voisi kuvailla keskikentän pohjan Makélélé-tyyppiseksi pelaajaksi.

Sani Kaita oli Nigerian maajoukkueen vakiopelaaja aina vuoden 2010 Etelä-Afrikan MM-kisoihin saakka. Kaita pelasi avausottelussa Argentiinaa vastaan täydet minuutit. Hänen vastaparinaan oli Lionel Messi. Ura kuitenkin otti ennustamattoman käänteen Nigerian toisessa ottelussa Kreikkaa vastaan.

- Sani teki kiivaassa ottelussa nopean arviointivirheen kreikkalaispelaajan härnätessä. Tilannetta seurasi suora punainen kortti. Kreikka nousi tappioasemasta voittoon, Nigeria tippui jatkosta ja Sani sai kotimaassaan niskoilleen vakavia tappouhkauksia, Malinen paljastaa.

RoPS ja Juha Malinen ovat seuranneet Sani Kaitaa jo pidempään. Ensimmäistä kertaa mahdollisuutta miehen haalimiseen tunnusteltiin jo pari vuotta sitten. Nykyinen tilaisuus avautui Kaitan muuttaessa syksyllä Ouluun harjoittelemaan entisen valmentajansa Daniel Amokachin alaisuudessa.

- Kokonaisuudessaan satsaamme tulevan kauden joukkueen kanssa vahvasti kehittyviin kotimaisiin pelaajiin, Malinen korostaa.

- Mutta onnistuessaan Sani tulee olemaan meille selkeä profiilipelaaja. Meidän kohdalla on kyse vastaavanlaisesta mahdollisuudesta kuin oli Sanin maajoukkuetoveri Taye Taiwo HJK:lle.

Rovaniemen Palloseuran seuraava kotiottelu on tulevana sunnutaina 23.10. Helsingin IFK:ta vastaan. Kauden päättävä täysi Veikkausliigan kierros alkaa kello 15.00.

RoPS-HIFK sunnuntaina 23.10. kello 15.00 Rovaniemen keskuskentällä. Ottelu on mukana Nelosen Futiskierroksessa ja se esitetään kokonaisuudessaan suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia