AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.42 // 17.10.2016

Tuomas Aholla edessä viimeinen rutistus

Tuomas Aholla edessä viimeinen rutistus

Skelen mahtava ura kääntyy päätökseensä. (Kuva: Juha Tamminen)

HIFK:n ja koko Veikkausliigan kokenein pelaaja Tuomas Aho on päättänyt lopettaa huikean pelaajauransa tähän kauteen.

Aho pelaa tänään viimeisen kotiottelunsa Veikkausliigassa, kun HIFK kohtaa Kuopion Palloseuran Sonera Stadiumilla.

35-vuotias Tuomas Aho siirtyi HIFK:n riveihin viime kaudella. Keskuspuolustajana pelaava Aho on esiintynyt tällä kaudella 19 liigaottelussa, joissa hän on tehnyt yhden maalin. Aho on ollut HIFK:n ehdottomia johtajia kentällä ja sen ulkopuolella. Hän on kuulunut myös joukkueen kapteenistoon kahden kauden ajan.

Aho on pelannut Suomen korkeimmalla sarjatasolla yhteensä 361 ottelua ennen kauden kahta viimeistä ottelua. Aho on Veikkausliigassa eniten otteluita pelanneiden legendojen listalla seitsemäntenä ja nykypelaajista eniten liigaotteluita pelannut pelaaja.

– Kahden viimeisen vuoden ajan tämä ajatus ja ratkaisu on kypsynyt. Sen jälkeen kun Myllykoskella tapahtui mitä tapahtui, niin oikeastaan tulin tähän lopputulokseen ihan logistisista syistä. Vaikka voisin pelatakin puoliammattilaisena Suomessa korkeimmalla sarjatasolla, niin yksinkertaisesti ei vaan jaksa istua puolitoista tuntia autossa peleihin ja treeneihin, Aho kertoo.

– Ei ole myöskään järkevää siirtää konkkaronkkaa Kymenlaaksosta pääkaupunkiseudulle ainoastaan meikäläisen perässä.

HIFK kohtaa tänään kauden viimeisessä kotiottelussa Kuopion Palloseuran. Päätöskierroksella HIFK kohtaa vieraskentällä Rovaniemen Palloseuran. Kokenut 35-vuotias toppari pelaa siis tänään ammattilaisuransa viimeisen kotiottelun. Aho on luottavainen sen suhteen, että HIFK pelaa myös ensi kaudella Veikkausliigassa.

– Vielä on kaksi ottelua jäljellä. Minusta tuntuu henkilökohtaisesti, ettei meidän kopissa hirveästi sarjataulukkoa tai tilannetta mietitä. Siellä mennään tunti, treeni ja ottelu kerrallaan, vaikka se kliseeltä kuulostaakin. Pelataan pelit ja katsotaan missä mennään. Näin tulee varmasti paras tulos, sillä jos alkaa turhaan miettimään ja murehtimaan niin tulos ei ole paras, Aho tiedostaa.


HIFK - KuPS Sonera Stadiumilla maanantaina 17.10. kello 18.30. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia