AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.41 // 15.10.2016

Länsitalo hyvästelee Veikkausliigakentät

Länsitalo hyvästelee Veikkausliigakentät

"Länkkäri" päättää uransa Veikkausliigatasolla. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Lahden maanantainen ottelu IFK Mariehamnia vastaan on Rafaelin lisäksi viimeinen kotiottelu myös pitkäaikaiselle Kuhnurille Jussi Länsitalolle.

Länsitalon lähtöön ei liity dramatiikkaa.

- Kesän mittaan päätös kypsyi ja tuntui, että nyt on oikea aika siirtyä kentän ulkopuolelle. Päätökseen ei liity mitään dramaattista ja lähden eteenpäin positiivisin mielin. Jalkapallon pelaaminen jää vähän pienemmälle ja astelen kohti tulevia haasteita suurella mielenkiinnolla. Seura olisi halunnut pitää minut, mutta tämä oli henkilökohtainen päätökseni, Länsitalo kertoo.

Länsitalo on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt pelaamaan komean uran FC Lahdessa. Hän debytoi Kuhnureissa juuri joulun alla 2008 ylimenokauden ottelussa FC Honkaa vastaan. Ensimmäisen maalinsa hän puolestaan upotti HJK:n verkkoon kevään 2009 Liigacupissa. Itse liigassa alku ei ollut yhtään huonompi. Liigadebyytissään Rovaniemen Palloseuraa vastaan Länsitalo pääsi heti avaamaan maalitilinsä.

- Olen saanut kokea jalkapallouran aikana paljon, siitä olen kiitollinen ja ylpeä. Pelivuosia kuhnuripaidassa tulen aina muistelemaan hyvillä mielin. Vuosiin mahtuu paljon hienoja ja pari vähän vähemmänkin hienoa hetkeä. Olen saanut tutustua urani aikana mahtaviin ihmisiin ja kokea heidän kanssa ikimuistoisia hetkiä.

- Haluan kiittää kaikkia pelikavereita, valmentajia, seuran taustahenkilöitä ja erityisesti fysioita ja lääkäreitä, jotka tulivat ehkä liiankin tutuksi. Samoin myös suuri kiitos kaikille lahtelaisille jalkapallon ystäville. Vaikka tämä kausi on välillä ollut vähän vaikea, niin toivon että viimeisestä kotipelistä tehdään yhdessä loistava tapahtuma. Nähdään katsomoissa! Vaikka peliurani loppuu tähän, niin lahtelainen jalkapallo pysyy syvällä minussa, Länsitalo naulaa.

Tällä kaudella Jussi Länsitalo on pelannut 19 ottelua, joissa hän on iskenyt kaksi maalia.


FC Lahti-IFK Mariehamn maanantaina 17.10 kello 18.30 Lahden stadionilla. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia