AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.32 // 10.8.2016

Jarkko Wiss harmitteli oman pään virheitä

Jarkko Wiss harmitteli oman pään virheitä

Jarkko Wissin Ilves jäi ilman pinnoja. (Kuva: Juha Tamminen)

Ilves matkusti keskiviikkona FC Lahden vieraaksi. Etenkin ottelun toisella jaksolla sattui ja tapahtui vaikka kuinka paljon, ja lopulta pisteet jäivät Lahteen numeroin 3-2 (1-0).

Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss harmitteli oman pään virheitä.

- FC Lahden ensimmäiseen maaliin johtanut vapari oli kyseenalainen. Tuo maali tottakai sitten muutti peliä ja me jouduimme takaa-ajoasemaan. Saimme luotua painetta ja toki FC Lahti sai avausjakson lopussa vastaiskuja, joista ei onneksi tullut maaleja, Wiss toteaa Ilveksen verkkosivuilla.

- Loimme hyvällä sykkeellä paikkoja. Tultiin tasoihin, mutta samantien lapsus omassa päässä ja olimme taas takaa-ajoasemassa. Tulimme pian uudestaan tasoihin ja taas lapsus omassa päässä ja takaa-ajoasema. Lopussa oli vielä paikkoja, mutta ei mennyt enää. Vastustaja oli selkeästi altavastaajana. Jos meillä on aikaisemmin ollut tiivistä puolustamista, niin nyt se oli vähän heikompaa. Ja vastaavasti hyökkäyspäässä olimme ihan hyviä. Tuli maaleja ja paljon paikkoja, kommentoi Wiss.


Ilves - HIFK lauantaina 13.8. kello 16.00 Tammelan stadionilla. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.


Lisää uutisia