AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.24 // 15.6.2016

​Rafael luottavaisena Suomen Cupin puolivälierään

​Rafael luottavaisena Suomen Cupin puolivälierään

Kuva: Juha Tamminen

FC Lahti metsästää keskiviikkona Respect Suomen Cupin välieräpaikkaa ykkösessä pelaavan FC Jazzin vieraana.

Paikka eurokentille on kolmen voiton päässä.

- Huomenna yritetään pelata mahdollisimman hyvin joukkueena. Suomen Cupia en ole voittanut kertaakaan, tänä vuonna toivottavasti tulee siihen mahdollisuus. Toivoisin mahdolliseksi välierävastustajaksi helpompaa, FC Hakaa tai FC Honkaa, että olisi helpompi tie finaaliin. Ei voi kuitenkaan valita vastustajaansa, jos haluaa voittaa mestaruuden. Pitää voittaa kenet tahansa, Rafael sanoi tiistaina FC Lahden verkkosivuilla.

Jazzin kausi on sujunut tähän mennessä murheellisesti, mutta mikään läpihuutojuttu ottelusta ei ole missään nimessä tulossa.

- Nyt katsottiin heidän videota pelistä, heillä ei ole puolustus ihan parhaimmillaan. Niillä on muutama kokenut pelaaja. Kärkikolmikko on varsinkin vaarallinen ja heidän kanssaan pitää olla hereillä. Jos pelataan omaa peliä, ei pitäisi olla vaikeuksia voittaa, Rafael miettii.

Lahden härkäviikko huipentuu lauantaihin, jolloin joukkueen tie vie Helsinkiin HIFK:n vieraaksi. Rafael aikoo metsästää silloin kauden avausosumaansa, jos peliaikaa heruu.

- Se riippuu huomisesta pelistä. Jos pelaa hyvin siinä, niin saa varmaan vastuuta lauantainakin. Tarkoitus on tällä kaudella saada 100. liigamaali Lahden paidassa, Rafael totesi.

FC Jazz-FC Lahti keskiviikkona klo 18.30 Porin Stadionilla.


FC Lahden seuraava Veikkausliigaottelu on HIFK-FC Lahti lauantaina 18.6. kello 13.30. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia