AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.17 // 29.4.2016

Rajamäki harmitteli huonoa ensimmäistä puoliaikaa

Rajamäki harmitteli huonoa ensimmäistä puoliaikaa

Marko Rajamäki joutui pettymään torstaina. (Kuva: Juha Tamminen)

KuPS hävisi torstaina HIFK:lle Helsingissä 2-3. Avauspuolikkaan jälkeen kuopiolaiset olivat kolmen maalin takaa-ajoasemassa.

- Pelin kuva oli ennalta arvattavissa. IFK tulee päälle aggressiivisesti vaisun Kemi-pelin jälkeen. Tiesimme, että he tulevat ahneesti, KuPSin päävalmentaja Marko Rajamäki totesi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

Rajamäki muistutti, että KuPS joutui vaikeuksiin erittäin karkeiden henkilökohtaisten virheiden vuoksi.

- Otimme riskejä väärällä alueella pallollisena ja menetimme helppoja syöttöjä.

Toisen puoliajan kiri oli komea, mutta pisteisiin se ei aivan riittänyt.

- Teimme sellaisen vuoren itsellemme kiivettäväksi että se oli melkein mahdotonta. Teimme puoliajalla muutoksia lennosta ja pelin loppua kohden aloimme päästä paremmin peliin sisään. Olisimme ansainneet pinnan, Rajamäki sanoi.

Seuraavaksi KuPS kohtaa kotonaan PS Kemin.

KuPS-PS Kemi Kuopion Savon Sanomat areenalla 4.5. kello 18.30. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.



Lisää uutisia