AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.16 // 19.4.2016

​Uran ensimmäinen liigamaali ei lämmittänyt Hostikkaa

​Uran ensimmäinen liigamaali ei lämmittänyt Hostikkaa

Kuva: Juha Tamminen

FC Lahti kohtasi kauden 2016 kotiavauksessaan Helsingin IFK:n. Dramaattisten loppuhetkien jälkeen HIFK onnistui nousemaan 2-2 –tasapeliin.

Kuhnureiden 18-vuotias Santeri Hostikka iski liigauransa ensimmäisen maalin reilun viiden minuutin pelin jälkeen.

- Siinä kohtaa tuntui hyvältä, kun 1-0 johtoon. Todella iloinen maalista, tällä kertaa osui, Hostikka kertaa FC Lahden verkkosivuilla.

Ottelusta itsestään Hostikalle jäi kuitenkin huonot fiilikset johtuen vieraiden viime hetkien tasoitusosumasta.

- Kyllä jäi suoraan sanoen paha maku. Taas lopussa päästettiin tasoihin. Ei voi olla tyytyväinen tähän. Pitää pystyä paremmin pelaa lopussa. Ei voi päästää kaveria tasoihin, Hostikka tunnustaa.

Joukkueen pelaamisesta nuorukainen löysi muutenkin paljon parannettavaa.

- Ei oikein uskallettu pitää palloa, oli vähän roiskimista. Enemmän pitää uskaltaa pelata keskikentän kautta. Pitää palloa hyökkäyspäässäkin enemmän, eikä antaa vastustajalle heti, Hostikka näkee.

Kisapuiston nurmen kuntoon peli ei kaatunut.

- Se on mikä nyt on tähän aikaa vuodesta. Ei sitä voi valittaa, ihan OK mielestäni, Hostikka sanoo.

Seuraavan kerran Hostikka ja kumppanit ovat tulessa tulevana torstaina, kun Lahti kohtaa vieraskentällä IFK Mariehamnin Suomen Cupin kuudennella kierroksella.


KuPS - FC Lahti Savon Sanomat Areenalla sunnuntaina 24.4. kello 16.00. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia