FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KPV KuPS RoPS SJK VPS
IFK Mariehamn
4-4-2

36

(1-0)

Yleisöä 1207

Ilves
4-3-3
vko.35 // 1.9.2018

Ennakko: IFK Mariehamn-Ilves

Ennakko: IFK Mariehamn-Ilves

Ilves kohtaa IFK Mariehamin toistamiseen viiden päivän sisällä. Sunnuntaina pelattavassa vieraskamppailussa tamperelaisilla on tuoreita kalavelkoja maksettavanaan.

Kahden vuoden takainen Suomen mestari IFK Mariehamn on pelannut ailahtelevasti tällä kaudella. Ahvenanmaan ylpeys on sarjataulukossa kymmenentenä. Pisteitä ei ole kertynyt toivotulla tahdilla, mutta Ilveksen IFK on onnistunut kellistämään kahdesti.

Toukokuussa "Grönvitt" julhi 2-0-kotivoittoa Aleksei Kangaskolkan ja Simon Silverholtin maaleilla. Viime keskiviikkona Tammelan tulostaululle jäivät lukemat 1-2. Ilari Mettälä rikkoi kuparisen, mutta Silverholt oli jälleen pahanteossa tuoden kahdella maalillaan saarelaiset rinnalle ja ohi. Kauden kolmannen ottelunsa maalinsuulla pelannut Johannes Luukkanen oli yksi harvoista kotijoukkueen onnistujista.

Kolme maalia mieheen iskeneet Thomas Mäkinen ja Robin Sid ovat Silverholtin sekä Kangaskolkan lisäksi olleet avainasemassa IFK:n hyökkäyksissä. Keskikentän keskustaa dominoi Gabriel Petrovic. Puolustuksen johtohahmoja ovat Hamed Coulibaly, Dylan Murnane ja kapteeninnauhaa kantava Kristian Kojola. Kesähankinta Igor Levchenko on miehittänyt ykkösmaalivahdin tontin.

Elokuussa muuten pirteästi esiintyneen Ilveksen mitalihaaveet kokivat viimeisimmän tappion myötä kolauksen. Sarjasijoitus on kuitenkin edelleen viides ja mahdollisuudet mitalisijoituksen uusimiselle ovat olemassa. Eroa pronssiin on tällä hetkellä neljä pistettä.

Päävalmentaja Jarkko Wissin mukaan Ilveksellä on vain parannettavaa keskiviikkoisen IFK-tappion myötä.

– Se oli meiltä surkea esitys. On vaikea tehdä yhtä epäonnistunutta suoritusta uudelleen. Satunnaiset tappiot pystyy sulattamaan, jos ne tulevat erittäin hyvin pelannutta vastustajaa vastaan. Kaikki kunnia Maarianhaminalle, mutta tällä kertaa kaaduimme ihan omiin virheisiimme, Wiss toteaa Ilveksen verkkosivuilla.

– Kun on tiivis ottelutahti, niin on hienoa, että saadaan seuraava peli mahdollisimman nopeasti alle. Tämä pitää kääntää positiiviseksi, Wiss painottaa.

Pitkäaikaisloukkaantuneiden (Baba Mensah ja Tiemoko Fofana) lisäksi kokoonpanossa on useita poissaolijoita. Mika Hilander ja Tuure Siira ovat sivussa sairauden takia. Felipe Aspegrenin jalkavamma ei vielä kestä pelaamista. Lauri Ala-Myllymäki on pelikiellossa korttitilin täyttymisen takia. Naatan Skyttä on B-junioreiden mukana. Martti Haukioja on Italian pääsarjaseura Sassuolon testissä tämän viikon ajan.


IFK Mariehamn-Ilves Wiklöf Holding Arenalla sunnuntaina 2.9. klo 19.00. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudusta.

Lähde: Ilveksen verkkosivut