AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.34 // 30.8.2020

HJK murjoi IFK Mariehamnin maalijuhlissa (HJK-IFK Mariehamn 6-1)

HJK murjoi IFK Mariehamnin maalijuhlissa (HJK-IFK Mariehamn 6-1)

Roope Riski teki kaksi maalia. (Kuva: Juha Tamminen)

HJK ja IFK Mariehamn järjestivät sunnuntaina maalijuhlat Helsingissä. HJK voitti ottelun lopulta 6-1.

Roope Riski sekä Riku Riski tekivät isännille kaksi maalia mieheen ja Atomu Tanaka yhden. HJK:n viides merkattiin omaksi maaliksi. Vieraiden ainokaisen latasi vapaapotkusta Albion Ademi.

HJK lähti otteluun tismalleen samalla avauskokoonpanolla kuin edellisessä pelissä SJK:ta vastaan. Tolppien välissä olleelle Hugo Kedolle ottelu oli toinen perättäinen ja kolmas yhteensä.

Ottelu lähti tunnustellen käyntiin, ja peli aaltoili päästä päähän. Molemmat saivat hitaita hyökkäyksiä aikaiseksi, mutta tekopaikoille ei kummassakaan päässä ollut asiaa.

Kahdeksannella minuutilla Klubi sai ottelun ensimmäisen todellisen tekopaikan jonka myötä isännät siirtyivätkin aikaiseen johtoon. Luis Murillo lähetti millintarkan noston IFK Mariehamnin puolustuslinjan taakse, jossa täysin vapaana ollut Riku Riski laukoi pallon tyylikkäästi suoraan ilmasta maaliin ohi Oskari Forsmanin.

HJK ei kuitenkaan ehtinyt nauttia johtoasemastaan kuin kaksi minuuttia. Vieraille tuli vapaapotku erinomaiseta paikasta ja vetämään asettunut Veikkausliigan maalipörssin ykkösnimi Albion Ademi laukoi pallon vastustamattomasti Kedon selän taa.

Klubi ei lamaantunut takaiskusta, vaan helsinkiläiset siirtyivät jälleen johtoon heti seuraavasta hyökkäyksestä. Riku Riski murtautui oikeasta laidasta ja lähetti syötön maalinedustalle Atomille. Japanilainen laukoi suoraan syötöstä ja pallo lirui Forsmanin jalkojen välistä lopulta viivan yli.

Hyökkäysvoittoinen peli jatkui ja Klubi oli lähellä jo kolmatta osumaa vain reilun vartin jälkeen, mutta Forsman onnistui venymään erinomaiseen torjuntaan Riku Riskin yrityksen edessä. Heti perään Forsman torjui Nikolai Alhon vihaisen kaukolaukauksen.

Maalitalkoot jatkuivat vajaan puolen tunnin kohdalla. Väkevää ottelua pelannut Murillo murtautui keskityspaikkaan vasemmalta laidaltaan, ja IFK Mariehamnin puolustus ei onnistunut purkamaan palloa maalinedustalta. Peliväline putosi suoraan Roope Riskin ulottuville, jolla oli helppo työ viimeistellä kauden kahdeksas täysosumansa.

Sama mies kaunisteli lukemia vielä ennen puoliaikaa. David Browne petasi Atomille vetopaikan boksissa, ja vaikka Forsman torjui vielä ensimmäisen vedon, oli paluupallossa jälleen Roope Riski, joka iski illan toisen osumansa.

Tauolle siirryttiin HJK:n murskaavassa 4-1 johtoasemassa ja lukemat kuvastivat hyvin avausjakson tapahtumia. Aivan alkua lukuunottamatta Klubi oli selvästi kuskin paikalla, eikä vieraat saaneet vapaapotkusta syntyneen maalin lisäksi yhtään tekopaikkaa. Ahnaasti hyökänneillä isännillä sen sijaan oli maalien lisäksi tukku muitakin hyviä vetopaikkoja.

Toinen nelivitonen lähti huomattavasti ensimmäistä seesteisemmin käyntiin. HJK piti palloa ja IFK Mariehamn prässäsi korkealta, mutta kotijoukkueella ei ollut vaikeuksia pelinavaamisessa.

HJK haki lisäosumia aktiivisesti ja hyökkäyksiin lähdettiin nopeasti. Viimeistely ei kuitenkaan sujunut ensimmäisen puoliajan kaltaisesti, vaan ratkaisut viuhuivat yli tai Forsmanin syliin.

Klubi hurjasteli 69. minuutilla jo 5-1 johtoon, kun Atomin antama sisäänpäin kierteinen kulmapotku kimposi tyylipuhtaasti IFK Mariehamnin puolustajasta suoraan omaan maaliin. Vain muutama minuutti myöhemmin Riku Riski kaunisteli lukemia entisestään illan toisella osumallaan, kun laiturin vasemman jalan tarkka laukaus ohitti voimattoman Forsmanin.

Ottelun loppua kohden Klubin kovin nälkä oli jo tyydytetty ja kotijoukkue rauhoitti peliä. IFK Mariehamn taisteli ja pyrki prässäämään, mutta varsinaista uhkaa ei vierasjoukkue kyennyt enää luomaan.

Murskaavat 6-1 loppulukemat olivat täysin oikeutetut. HJK dominoi kentän jokaisella osa-alueella ja erityisesti vieraiden maalinedustalla helsinkiläiset olivat täysin omaa luokkaansa Roope Riskin johdolla. Puolustuspäässä Klubi pelasi moitteitta, eikä Keto joutunut toisella puoliajalla juurikaan puuttumaan peliin.

Voiton myötä HJK vahvisti asemiaan Veikkausliigan piikkipaikalla. Ero toisena olevaan Interiin on nyt viisi pistettä.


HIFK-HJK Bolt Arenalla torstaina 10.9 kello 18.30 ja IFK Mariehamn-FC Lahti Wiklöf Holding Arenalla keskiviikkona 9.9 kello 18.30.

Lähde: HJK:n verkkosivut
Lisää uutisia