AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.34 // 25.8.2017

Ennakko: FC Lahti-PS Kemi

Ennakko: FC Lahti-PS Kemi

FC Lahti yrittää palata takaisin voittokantaan lauantaina, kun PS Kemi saapuu vieraaksi Lahden Stadionille.

Viime viikolla FC Lahden hieno 15 ottelun tappioton putki tuli päätökseensä SJK:n vieraana, mutta lauantaina tulee jo seuraava tilaisuus palata takaisin kolmen pisteen kantaan. Kuhnureille erityisen mieluisaa on pelata pienen tauon jälkeen taas Lahden Stadionilla, jossa joukkue on voittanut neljästä edellisestä ottelustaan kolme ja kerran pelannut tasan.

Kotiluolasta on siis muodostunut kauden edetessä juuri niin vaikea paikka vastustajille, kuin moni pelaaja on kauden mittaan peräänkuuluttanut. Sen koki myös PS Kemi heinäkuun alussa, kun Stenion aikainen maali riitti voittoon. Joukkueiden aikaisempi kohtaaminen Kemissä päättyi 1-1 tasalukemiin.

- Kotiottelut ovat menneet hyvin viime aikoina. Olemme pelanneet niissä aktiivisesti ja rohkeasti, joten samalla kontekstilla lähdemme myös tähän peliin, päävalmentaja Toni Korkeakunnas sanoo seuransa sivuilla.

FC Lahti saa lauantaina takaisin Henri Anierin, joka on ollut sairastuvalla sitten HJK-ottelun. Sivussa sen sijaan jatkaa maalivahti Aleksandr Vasjutin, jonka odotetaan palaavan tositoimiin JJK:ta vastaan.

Ottelun jälkeen alkaa melkein kahden viikon maaottelutauko. FC Lahden pelaajista Paavo Voutilainen matkaa Suomen U19-poikien mukaan, Mikko Kuningas ja Santeri Hostikka Pikkuhuuhkajiin ja Henri Anier Viron maajoukkueen matkaan.

PS Kemillä on selkeästä altavastaaja-asemasta huolimatta kasvojen pesun paikka. Joukkueella on alla nöyryyttävä 1-5 -kotitappio FC Interille ja harmittava 1-2 -vierastappio JJK:lle.

– Haluamme näyttää kaikille, että osaamme pelata ja varsinkin puolustaa. Inter-peli ja siinä annetut lahjamaalit on unohdettu, painottaa PS Kemin valmentaja Jari Åhman seuransa sivuilla.

Åhmanin mukaan kokoonpanotilanne on kohtuullisen hyvä. Inter -pelistä poissa olleet kärkimiehet Momodou Ceesay ja Kevin Tano ovat mukana reissussa. Poissa ovat sairastuvalla oleva Eduar Zea ja varoitustilinsä täyteen saanut Julian Guevara.


FC Lahti-PS Kemi lauantaina 26.8. klo 17.00 Lahden Stadionilla. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lähde: FC Lahden verkkosivut, PS Kemin verkkosivut
Lisää uutisia