AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.37 // 12.9.2016

Malinen ja RoPS sopivat kahden vuoden jatkosta

Malinen ja RoPS sopivat kahden vuoden jatkosta

Juha Malinen on tehnyt vakuuttavaa jälkeä RoPS:ssa. (Kuva: Juha Tamminen)

Kaudesta 2014 Rovaniemen Palloseuran edustusjoukkuetta menestyksekkäästi johtanut Juha Malinen on allekirjoittanut seuran kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen.

Jo ennen uutta sopimustaan Malinen oli pisimpään Rovaniemen Palloseuraa yhtäjaksoisesti pääsarjatasolla luotsannut valmentaja.

Maliselle päätös jatkaa Rovaniemellä oli helppo. Käytännössä ainoastaan todella houkutteleva ulkomaantarjous olisi voinut johdattaa pois Napapiiriltä.

- Kun löytää tasapainon työn ja siviilielämän suhteen, pystyy antamaan kaikille osapuolille mahdollisimman paljon, Malinen taustoittaa päätöstään jäädä RoPS:n peräsimeen.

- Olen alusta saakka ollut vahvasti sitoutuneena tähän meidän hommaan. Sitä tuskin kukaan on epäillytkään. Olemme seuran kanssa keskustelleet jatkosta avoimesti heinäkuusta lähtien. Molemmilla osapuolilla oli yhteinen tahtotila, joten neuvotteluissa ei tarvinnut pitää turhaa kiirettä.

Juha Malinen on valmentajaurallaan nostanut jokaisen luotsaamansa seurajoukkueen tasoa. Jalkapalloon pettyneen tilastonikkari Oskari Karppisen laskelmista selviää Malisen saapumisen parantaneen joukkueiden pistekeskiarvoa keskimäärin yli puolella pisteellä pelattua ottelua kohden. Malisen johdolla RoPS on ensimmäistä kertaa sitten 80-luvun toisena vuotena perätysten mukana mitalikamppailussa.

- Sanoin heti Rovaniemelle tullessani, että tavoitteenani on vakiinnuttaa RoPS:n paikka sarjan kärkikuusikossa. Nyt näyttää vääjäämättömästi siltä, että näin on myös tapahtunut, Malinen sanoo.

- Sama nöyrä tavoite tulee säilymään myös jatkossa. Se antaa tukevan pohjan tekemiselle. Sille pohjalle kun onnistumme sekä pelaajahankinnoissa että harjoittelussa, onnistumme taloudellisesti, ja katsojatkin löytävät tiensä Keskuskentälle, voi urheilullinen tulos olla huikea.


RoPS-SJK maanantaina 12.9. kello 18.30 Rovaniemen keskuskentällä. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia