AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.19 // 12.5.2016

Ennakko: RoPS-KuPS

Ennakko: RoPS-KuPS

Rovaniemen Palloseura matkaa huomenna perjantaina Ouluun Raatin stadionille kohtaamaan Veikkausliigan kotiottelussaan Kuopion Palloseuran. RoPS joutuu pelaamaan tämän kotiottelunsa Oulussa, koska kotiareenan Keskuskentän tekonurmea vaihdetaan parhaillaan uuteen.

RoPS matkaa Ouluun isolla ryhmällä.

- Me otamme mukaan koko joukkueen, myöskin kokoonpanon ulkopuoliset pelaajat. Isolla ryhmällä pääsemme hyvään tunnelmaan ja saadaan varmasti myös kovaa kannustusta aikaan. Pienen haasteen tulee tuomaan Raatin stadionin talvinen nurmikenttä, mutta se on kuitenkin molemmille joukkueille sama, RoPS-valmentaja Juha Malinen kertoo.

Malisen mukaan RoPS:n joukkue ottaa koko ajan pieniä askeleita eteenpäin ja haluaa parantaa otteitaan.

- Joukkue on todella aktiivisessa tilassa ja vastaanottavainen, uskon että se on sellainen tila joka vie joukkuettamme askel askeleelta eteenpäin, Malinen luottaa.

KuPS:n keskiakselia Malinen pitää vahvana ja muutamia pelaajia todella lahjakkaina tulevaisuuden pelaajina.

- Esimerkiksi nimet Pennanen, Savolainen ja Rannankari ovat kovan luokan kavereita jo nyt ja ovat todellisia tulevaisuuden nimiä. KuPS:n nigerialaisosasto on taas todella kova, he ovat käsittämättömän kovia kavereita Veikkausliigaan.

KuPS Ouluun voitontahtoisella mielellä. Kuopiolaiset saavat arvokasta lisävahvistusta kokoonpanoonsa: laitahyökkääjä Ilmari Niskanen on valmis palaamaan Veikkausliigan pelikentille pitkäaikaisen poissaolonsa jälkeen. Perjantain ottelu päästään pelaamaan vahvalla pelaajaryhmällä. Pelikiellossa ei ole tällä hetkellä ketään. Joukkueen peliesitykset ovat kohentuneet sarjakauden edetessä ja nousujohteista suuntausta aiotaan jatkaa edelleen.

KuPS-joukkue on hankkinut kolme peräkkäistä kotivoittoa omalla kotiareenallaan. Perjantaisesta vierasottelustakin lähdetään hakemaan hyvää lopputulosta.

- Hyviä tuloksia on saatu kotipeleistä. Toivottavasti vierasmatseistakin saadaan jotain mukaan. RoPS on erittäin vahva joukkue ja erittäin nälkäinen joukkue sieltä tulee vastaan. Ilmari Niskasen paluu on erittäin iso asia varsinkin hänelle itselleen. Ilolla otetaan Ilmari vastaan vahvistamaan joukkuetta ja hän pystyy jo auttamaan joukkuetta, KuPS-valmentaja Marko Rajamäki iloitsee.

Hieman helpotusta RoPS:n urakkaan huomenna tuo Malisen mukaan se, että sarjakausi on vasta aluillaan eikä KuPS:n joukkue ole vielä ehtinyt hitsautua parhaalla mahdollisella tavalla yhteen.

- KuPS:n joukkue kasattiin aika lailla myöhään eikä se vielä ole varmasti ihan parhaimmillaan. Meille se on todennäköisesti pienoinen helpotus, Malinen uskoo.


RoPS - KuPS Raatin stadionilla perjantaina 13.5. kello 18.30. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa jaRuutu+:ssa.

Lisää uutisia