AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.04 // 28.1.2016

Ennakko: HIFK-PK-35 Vantaa

Ennakko: HIFK-PK-35 Vantaa

HIFK aloittaa Liigacupin kotiotteluiden osalta perjantaina 29.1. kello 19.00 Talin jalkapallohallissa, kun vastaan asettuu PK-35 Vantaa.

HIFK taipui kauden ensimmäisessä Liigacupin ottelussa FC Lahdelle vieraskentällä lukemin 1-0. Suljetuin ovin pelattu ottelu ei aiheuttanut kovinkaan suuria ilonaiheita IFK-leirissä. Pelivalmius puuttui, jonka myötä punapaitojen pelaaminen oli varsin sekavaa muutamaa hyvää hetkeä lukuun ottamatta.

Veikkausliigaan viime kauden päätteeksi noussut PK-35 Vantaa ja HIFK ovat toisilleen hyvinkin tuttuja vastustajia viime vuosilta, sillä kaudella 2014 joukkueet kohtasivat Ykkösessä kolmesti. Tuolloin jokainen kohtaaminen päättyi pistejakoon.

PK-35 aloitti oman urakkansa Liigacupissa maalittomalla tasapelillä FC Interiä vastaan.

– Saamme vastaan hyvätasoisen joukkueen, jolla riittää varmasti näytönhalua. PK pelasi ilmeisen hyvän ottelun Interiä vastaan. Aika samoilla viivoilla ollaan tällä hetkellä, sillä aloitimme joukkueharjoitukset samoihin aikoihin. Lähtökohdat ovat molemmille joukkueille varmasti samanlaiset, HIFK:n päävalmentaja Jani Honkavaara kertoo HIFK:n sivuilla

– Vaikea viikko takana ja vaikea viikon huipentuma edessä. Meillä on aika paljon loukkaantumisia tällä hetkellä, ja se näkyy. Harjoittelu on hankalaa, kun tietyiltä pelipaikoilta puuttuu pelaajia. Keskisektorimme on hieman ohut tällä hetkellä.

PK-35 Vantaa on vahvistanut täksi kaudeksi rivejään muun muassa maalivahti Daniel Kollarilla, laitapelaaja Ilari Äijälällä ja hyökkääjä Aleksi Ristolalla. Viime vuonna Saksan kolmosliigan Sonnenhofia edustanut hyökkääjä Njazi Kuqi pelasi PK-paidassa Interiä vastaan sopimuksettomana pelaajana. Myös HIFK:n harjoituksissa nähty David Ramadingaye tavoittelee sopimusta Punamustiin.

HIFK:n kokoonpano otteluun varmistuu viimeistelyharjoituksissa. Liigacupin otteluissa saa käyttää samanaikaisesti kahta testipelaajaa, ja Lahtea vastaan IFK:n kokoonpanossa nähtiin laituri Brendan King ja toppari Nosh A Lody.

– Meillä on muutamia pelaajia testillä koko ajan. Pelaajan täytyy olla oikeanlainen ja meille sopiva pelaaja, jos sopimus tehdään. Sitten vasta reagoidaan. Katsotaan ihan rauhassa, ei tässä ole mihinkään kiire, Honkavaara sanoo.

Liigacupin avausottelussaan PK-35 Vantaa pelasi maalittoman tasapelin turkulaisen FC Interin vieraana. Shefki Kuqin miehistö oli ottelussa aloitteellisempi osapuoli ja loi muutamia hyviä maalintekotilanteita, mutta maaliin asti palloa ei saatu. Tasapelin myötä PK-35 Vantaa avasi pistetilinsä heti vuoden ensimmäisessä ottelussa.

Liigacupin otteluissa joukkueilla on mahdollisuus peluuttaa myös kahta sopimuksetonta testipelaajaa. PK-35 Vantaa ei ole vielä päättänyt, ketkä pelaajista ovat mukana kokoonpanossa. Viime viikon Inter-ottelun sivusta seuranneet Lucas Kaufmann ja Pablo Counago sen sijaan ovat mukana huomisessa ottelussa.

Punamustien päävalmentaja Shefki Kuqi odottaa perjantai-illan ottelua hyvillä mielin. Hän ei kuitenkaan vielä torstai-iltapäivänä osannut sanoa, millaisella kokoonpanolla PK-35 Vantaa lähtee otteluun.

– Liigacupin sääntöjen mukaan saamme käyttää kahta testipelaajaa. Katsomme vielä, kenet saamme mukaan. Luvassa on joka tapauksessa mielenkiintoinen ottelu. Paikallispelit ovat aina paikallispelejä, oli panos mikä tahansa, Kuqi totesi.

Kuqin mukaan on Punamustien lähtökohdat perjantain otteluun ovat paremmat kuin viikko sitten ennen Liigacupin avausottelua.

– Nyt pääsemme peliin ehkä hieman paremmalla fiiliksellä kuin viime viikon Inter-peliin. Nyt pelaajilla on alla yksi ottelu ja pari viikkoa treeniä. Ennen Inter-peliä olimme harjoitelleet koko viikon aikana yhteensä noin puoli tuntia pallon kanssa, joten lähtökohdat eivät olleet ihanteelliset.

HIFK – PK-35 Vantaa pelataan perjantaina 29.1. klo 19.00 Talin hallissa.

Lisää uutisia