AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.38 // 27.9.2014

RoPSin Simo Roiha läpimurron kynnyksellä

RoPSin Simo Roiha läpimurron kynnyksellä

Roiha pelasi ensimmäisen kerran Veikkausliigassa avauskokoonpanossa toukokuussa FF Jaroa vastaan Keskuskentällä. Avaus oli satumainen: kaksi maalia ja RoPS voittoon.

- Olen todella tyytyväinen tähän kauteen. En odottanut näin paljon vastuuta ja peliaikaa. Olen onnistunut vakiinnuttamaan paikkani kokoonpanossa vaihtopelaajana ja saanut pelatakin lähes joka pelissä, Roiha kertoo Uusi Rovaniemi -lehdessä.

Onnistuminen on lisännyt FC Lynxin kasvatin motivaatiota.

- Panostan nyt tosissaan ja täysipäiväisesti jalkapalloon. Pistin täksi lukukaudeksi opinnot ammattikorkeakoulussa jäihin, sillä opiskelun ja urheilun yhteensovittaminen sopii minulle huonosti. Ensi talvena treenaan kovaa, talvikaudella tehdään erot muihin pelaajiin.

Roiha on vielä monella tapaa raakile Veikkausliigakentille. Hänellä on kuitenkin maalintekijän vaistot ja ominaisuudet ja RoPSin päävalmentaja Juha Malinen ymmärsi kokeneena valmentajana, että alasarjojen maalihaupitsi voi olla kohtuullinen maalintekijä myös liigatasolla ja hänestä voi koulia vielä paremman.

Roiha itse tiedostaa hyvin vahvuutensa ja puutteensa.

- Olen pelaajana nöyrä ja hoidan omat velvoitteeni tunnollisesti. Olen myös hyvä erikoistilanteissa ja olenkin tehnyt niiden seurauksena tällä kaudella kolme maalia. Olen myös hyvä haistamaan maalipaikat ja viimeistelemään. Kakkosessa olin myös nopea, mutta liigassa kaikki muutkin ovat, Roiha arvioi.

- Heikkouksia on yhä paljon. Eniten pitäisi kehittää fysiikkaa, voimaa ja nopeutta. Myös syöttöpelissä ja liikkumisen ajoituksissa on petrattavaa. Minun on pystyttävä parempaan kombinaatiopeliin.

Tavoitteet kärkimiehellä ovat maltilliset, mutta tähtäin on koko ajan nostaa omaa tasoa.

- Minulla ei ole ollut urallani suuria yksittäisiä tavoitteita. Olen nauttinut pelaamisesta vuosi kerrallaan. Yritän kehittyä mahdollisimman pitkälle ja katsoa kuinka hyvä minusta voi tulla. Ensi kauden tavoite on vakiinnuttaa paikka RoPSin avauskokoonpanossa.

Lisää uutisia