AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.16 // 25.4.2014

IFK Mariehamn-VPS -ottelun lopputulos muutettu

IFK Mariehamn-VPS -ottelun lopputulos muutettu

Asia
Pelioikeudettomien pelaajien peluuttaminen Veikkausliigan ottelussa IFK Mariehamn-VPS 13.4.2014.

Taustaa
Kyseisessä ottelussa IFK Mariehamn on peluuttanut kolmeatoista (13) pelaajaa, joilla ei ollut pelipassia kaudeksi 2014. Täyttäessään pöytäkirjaa IFK Mariehamn on saanut jokaisesta pelaajasta ilmoituksen pelipassin puuttumisesta, mutta eivät ole reagoineet tähän millään tavalla. IFK Mariehamn kertoo vastineessaan, että koska tulospalvelujärjestelmä oli viime vuonnakin herjannut pelipasseista, vaikka ne olivatkin kunnossa, niin he olettivat asian olevan näin nytkin. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että pelaajilla ei ollut pelipasseja, koska seura ei ollut niitä ottanut täksi kaudeksi.

Pelipassilla pelaaja saa oikeuden pelata virallisissa otteluissa ja samalla pelipassi sitouttaa pelaajat noudattamaan kilpailuja koskevia sääntöjä ja määräyksiä.

Sääntökohdat
Kilpailumääräysten 3 §:n q-kohdan mukaan pelipassi on liiton vuosittain määrittelemä maksullinen kilpailulisenssi, joka antaa oikeuden pelata virallisissa otteluissa.
 
Kilpailumääräysten 24 §:n 1-kohdassa on lista siitä, milloin pelaaja on pelioikeudeton.

1. Pelaaja on pelioikeudeton, jos:
 
- hän on pelikiellossa tai kilpailun järjestäjä on todennut hänet pelioikeudettomaksi tai;
- häneltä puuttuu edustusoikeus seurassa tai pelioikeus seuran joukkueessa eikä hän voi edustaa toista seuraa farmisopimus-, yhteistyöseura- tai yhteisjoukkuemääräysten nojalla tai;

    * hänellä ei ole pelipassia tai;
    * hänellä ei ole entisen seuran tai kilpailun järjestäjän antamaa pelilupaa;
    * hänelle on näiden määräysten 12 §:n 11 momentin tai 21 §:n 3 momentin nojalla myönnetty pelilupa, joka on perustunut virheellisiin tietoihin, eikä pelaajan uusi seura ole toiminut asiassa vilpittömässä mielessä tai;

- seura on rikkonut Kilpailumääräysten 15 tai 22 §:iä. Tällöin katsotaan, että vähintään yksi pelaajista on pelioikeudeton.
 
Kilpailumääräysten 24 §:n 2-kohdan mukaan, jos joukkue on peluuttanut pelioikeudetonta pelaajaa, joukkue voidaan tuomita hävinneeksi.

Lopputulos
Asiassa on kiistatta selvää, että IFK Mariehamn on peluuttanut ottelussa 13:a pelipassitonta pelaajaa, joten kyseiset pelaajat ovat olleet pelioikeudettomia. Veikkausliigaseuran on oltava toiminnassaan niin huolellinen, ettei tällaisia perustavanlaatuisia virheitä pääse vahingossakaan syntymään. Virheen johdosta pelaajat ovat pelanneet pelin ilman oikeutta pelata.
 
Päätös
13.4.2014 pelatun Veikkausliigan ottelun IFK Mariehamn lopputulos muutetaan IFK Mariehamnin häviöksi 0-3 Kilpailumääräysten 24 §:n 2-kohdan mukaisesti.

Valitusosoitus
Tästä päätöksestä voi valittaa seitsemän vuorokauden kuluessa sen tiedoksisaannista liiton vastalauselautakunnalle.

[SPL:n tiedote]

Lisää uutisia