FC Honka FC Inter FC Lahti HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS PS Kemi RoPS SJK TPS VPS
vko.45 // 16.11.2013

Toni Huuhka sopimukseen FC Lahden kanssa

Toni Huuhka sopimukseen FC Lahden kanssa
Huuhka, 24, on lahtelaisen jalkapallokoulun käynyt toppari, joka debytoi Veikkausliigassa FC Lahden paidassa vuonna 2009. Tuolloin Huuhka pelasi Kuhnurien takalinjolla vahvan kauden, johon kuului myös europelejä. Hänet valittiin kauden päätteeksi FC Lahden vuoden tulokkaaksi.

Sen jälkeen Huuhkan ura on ollut vahvasti loukkaantumisten sävyttämä. Sitkeä nilkkavamma esti hänen pelaamisensa kokonaan kaudella 2010 ja seuraavanakin vuonna hän pystyi pelaamaan vain osan peleistä. Nyt vammat ovat kuitenkin taakse jäänyttä elämää. Huuhka allekirjoittikin sopimuspaperin innoissaan. 

- On hienoa päästä seuraan, joka on kotikaupungista ja pelaa korkeimmalla sarjatasolla. Meillä on valmiiksi kasassa kova nippu, enkä ole papereissa ykkövaihtoehto kentälle, mutta on kiva lähteä haastamaan muita treeneissä ja taistella peliajasta, Huuhka kertoo.

Viime kaudella Huuhka pelasi FC Lahti Akatemian riveissä ja loppukauden FC Lahdessa. Yhteensä Huuhka on pelannut Veikkausliigassa 22 ottelua, joissa hän on tehnyt yhden maalin.
vko.42 // 16.10.2018
vko.42 // 15.10.2018
Lisää uutisia