​"Hiuksenhieno mahdollisuus" - Ilves ei luovuta maanantain tappiosta huolimatta

Mestaruussarjapaikka karkasi maanantaina yhä kauemmas Ilvekseltä. (Kuva: Juhani Järvenpää)

​"Hiuksenhieno mahdollisuus" - Ilves ei luovuta maanantain tappiosta huolimatta

18.8.2026

Ilveksen haaveet pääsystä kuuden parhaan joukkoon kokivat kovan kolauksen maanantaina IF Gnistanin vieraana kärsityn 2-3-tappion myötä.

Ilves joutui taistelemaan ottelun lopun vajaalla toppari Sauli Väisäsen toisen varoituksen jälkeen ja Gnistan punnersi väkisin voittomaalin. Ilves-puolustaja Matias Ralen mukaan pukukopissa oli ottelun jälkeen arvattavan vaisu tunnelma.

- Koutsi yritti kovasti tsempata, että meillä on vielä kaksi peliä, ja on vielä pienet mahdollisuudet yläloppusarjaan. Pidetään huoli siitä, että teemme oman osuutemme sen eteen, Rale sanaili Kymppipaikalle.

Matkaa kuuden joukkoon Ilveksellä on nyt viisi pistettä ja omien voittojen lisäksi tarvitaan jo apuja muiltakin. Rale myönsi suoraan, että nousu Mestaruussarjapaikoille tuntuu jo numeroiden valossa vaikealta.

– Haastavalta. Tosi haastavalta, mutta siellä on se hiuksenhieno mahdollisuus ja koitetaan ottaa siitä kiinni, jos vain mahdollista, Rale valoi vielä uskoa.

Lähde: Kymppipaikka
Linkki kopioitu