Ilveksellä iso peli - "Meillä on mahdollisuus tehdä historiaa"

Camilo Speranzan valmentama Ilves on torstaina kovassa paikassa. (Kuva: Juha Tamminen)

Ilveksellä iso peli - "Meillä on mahdollisuus tehdä historiaa"

13.8.2026

Ilves ja HNK Rijeka iskevät tänään yhteen Tammelan Stadionilla Konferenssiliigan kolmannen karsintakierroksen toisessa osaottelussa, johon lähdetään kroatialaisten 1-0-johtoasemasta.

Vierasottelua seuranneen matkustuspäivän jälkeen tupsukorvat olivat takaisin Tampereella lauantaina yöllä klo 4 ja saivat siten yhden osittaisen välipäivän ennen sunnuntaina Tammelassa nähtyä kotiottelua IFK Mariehamnia vastaan. Ilves teki siinä tarvittavan ja otti Teemu Hytösen ja Jardell Kangan ensimmäisen puoliajan osumilla 2–0-pakkovoiton pitäen asemansa taistelussa paikasta kuuden parhaan joukkoon ja ylempään loppusarjaan.

Tänään ensimmäistä kertaa historiassaan Suomessa pelaavalla HNK Rijekalla oli myös alun perin viime sunnuntaina ohjelmassaan Kroatian liigan kärkiottelu Dinamo Zagrebia vastaan. Kyseinen kohtaaminen kuitenkin siirrettiin myöhempään ajankohtaan molempien joukkueiden europeleihin valmistautumisen tieltä.

Ilveksen päävalmentaja Camilo Speranza tietää illalla olevan edessä jälleen kova haaste.

– Rijekan osalta tiedämme tarkalleen vastustajamme tason. He ovat erittäin vahva joukkue, eikä ole epäilystäkään siitä, että he tulevat tähän otteluun suosikkeina. Ero resursseissa, kokemuksessa tällä tasolla ja valmistautumisajassa on selvä. Olemme yhden maalin jäljessä, mutta olemme ansainneet tilaisuuden pelata tämä toinen osaottelu kotona ja taistella jostakin, mikä olisi historiallista seuralle, toteaa Speranza Ilveksen verkkosivuilla.

– Meidän on myös ymmärrettävä konteksti. Rijeka pystyi siirtämään liigaottelunsa ja valmistautumaan yksinomaan tähän otteluun. Me pelasimme Kroatiassa torstai-iltana, palasimme Tampereelle lauantaina klo 4 yöllä ja sitten meidän piti pelata erittäin tärkeä liigaottelu sunnuntaina. Nämä ovat kaksi hyvin erilaista tilannetta valmistautumisen ja palautumisen kannalta. Mutta tämä ei ole valitus. Se on yksinkertaisesti todellisuus, ja me hyväksymme sen.

– Samaan aikaan jalkapalloa ei aina ratkaise budjetit tai olosuhteet. Tämä ryhmä on jo osoittanut, että se kasvaa vastoinkäymisissä ja että se reagoi, kun asiat vaikeutuvat. Yhtenäisinä, omaan asiaamme uskoen ja Tammelassa omiemme tukemana kaikki on mahdollista, sanoo Speranza.

Edellisellä karsintakierroksella Stjarnania vastaan Tammelassa pelatun ratkaisevan ottelun tavoin Ilveksellä on nytkin kirittävänä yhden maalin takamatka, mutta islantilaisia pykälän tai parikin kovempaa joukkuetta vastaan.

– Tiedämme, kuinka vaikea haaste on, ja kunnioitamme vastustajamme tasoa. Mutta tiedämme myös, että meillä on mahdollisuus tehdä historiaa tälle seuralle. Aiomme kilpailla, annamme kaikkemme ja taistelemme loppuun asti.

Keltavihreiden otteluruuhka ei pääty torstaihin, vaan heti maanantaina vuorossa on jälleen elintärkeä Veikkausliiga-ottelu IF Gnistanin vieraana. Tästä yhtälöstä seuraa luonnollisesti nytkin mietittävää kokoonpanon ja kunkin yksilön rasituksen suhteen. Europelienkin pelikieltonsa kärsinyt Yiandro Raap on jälleen tämän illan ottelussa.

– Maanantaina meillä on toinen valtava ottelu IF Gnistania vastaan. Liiga on meille äärimmäisen tärkeä, ja tiedämme, kuinka paljon on vaakalaudalla. Taistelemme päästäksemme kuuden parhaan joukkoon, joten jokainen piste ja jokainen peli on nyt valtavan tärkeä, kommentoi Speranza.

– Tämä on pelaajillemme erittäin vaativaa aikaa sekä fyysisesti että henkisesti, mutta tämä on tilanne, jossa olemme, ja meidän on hyväksyttävä se. Ensin kaikki energiamme menee torstai-illan otteluun. Sen jälkeen palaudumme mahdollisimman nopeasti ja valmistaudumme taistelemaan uudelleen maanantaina.

Ilveksen tappioton jakso uuden Tammelan Stadionin aikana pelatuissa europeleissä on kuuden ottelun mittainen. Kaikki kilpailut mukaan luettuna keltavihreillä on tällä hetkellä alla kymmenen tappiottoman kotiottelun putki, jonka aikana voittoja on kertynyt yhdeksän ja tasapelejä yksi.

Ilveksen ja HNK Rijekan välisen otteluparin voittaja kohtaa seuraavaksi playoff-kierroksella voittajan otteluparista, jossa ovat vastakkain irlantilainen Bohemian FC ja tanskalainen FC Midtjylland, joka vei ensimmäisen osaottelun nimiinsä maalein 0–2.

Linkki kopioitu