Patrik Raitanen palaa juurilleen – uusi alku loukkaantumisten jälkeen FC Jazzissa
Pahoista loukkaantumisista kärsinyt, edelliskaudet IFK Mariehamissa pelannut Patrik Raitanen jatkaa uraansa kotiseuduillaan FC Jazzissa.
Jazzista nuorena maailmalle lähtenyt Raitanen siirtyi ensin Liverpoolin akatemiaan, josta matka jatkui Hollannin ja Italian kautta takaisin Suomeen ja HJK:hon, josta edelleen Maarianhaminaan.
Raitanen pelasi Grönvittissä neljän kauden aikana yhteensä 29 Veikkausliigaottelua. Paremminkin voisi tosin puhua kahdesta kaudesta, sillä sekä kausi 2023 että kausi 2025 meni täysin piloille pahan polvivamman takia.
Edelleen vasta 24-vuotias Raitanen kertoo, että vakavien loukkaantumisten jälkeen paluu kotiseudulle on ollut onnistunut,
- Todella kiitollisilla ja hyvillä fiiliksillä on paluu nyt lähtenyt käyntiin. Olen yrittänyt opetella polveani ja tätä koko futishommaa taas uudelleen. Kaikki vastoinkäymiset ovat opettaneet arvostamaan ihan eri tavalla sitä merkitystä, että on fyysisesti kunnossa.
- Olen päässyt nauttimaan jalkapallon parhaista puolista taas pitkästä aikaa ja se on tuonut paljon iloa kevääseen, Raitanen sanoo Jazzin verkkosivuilla.
Pelaaja kertoo, että ajatukset ovat jännittyneet kauden alla,
- Odottavin ja sopivan jännittynein fiiliksin olen lähtemässä tulevaan. Tämä on jalkapalloilijan hienointa aikaa, kun kova työ palkitaan ja kausi vihdoin alkaa. Itse lähden nauttimaan jokaisesta hetkestä, peli kerrallaan.