Pikkuhuuhkajilla USA:n U20-joukkue vastassa perjantaina - valmistatumista Espanjan kohtaamiseen

Kuva: Jyri Sulander / SPL

Pikkuhuuhkajilla USA:n U20-joukkue vastassa perjantaina - valmistatumista Espanjan kohtaamiseen

10.10.2025

U21-maajoukkue kohtaa Yhdysvaltojen U20-maajoukkueen perjantaina 10.10. kello 16.00 Suomen aikaa.

Pikkuhuuhkajat valmistautuu EM-karsintojen Espanja-otteluun kohtaamalla Yhdysvaltojen U20-joukkueen. Epävirallinen maaottelu pelataan suljettujen ovien takana – joukkueiden yhteisestä sopimuksesta siitä ei julkaista liikkuvaa kuvaa.

Koska Yhdysvallat kuuluu eri maaosaliittoon, on kyseessä suomalaisille hieman harvinaisempi vastustaja. Talvitielläkään ei Yhdysvaltojen joukkueesta ole juurikaan etukäteistietoa.

– Joukkue, mitä vastaan en ole ikinä pelannut. Tosi vaikea sanoa, millainen porukka tulee vastaan. Mutta niin iso maa, että jalkapallon pelaajia löytyy ja löytynyt ennenkin, Pikkuhuuhkajien Juho Talvitie pyörittelee.

Päävastustaja odottaa tietysti vasta tiistaina 14.10. Kyseessä on EM-karsintalohkon kärkikamppailu. Vuonna 2004 syntyneiden ikäluokka voitti U19-EM-pronssia 2023 ja 2005 syntyneet U19-EM-kultaa 2024. EM-karsinnat se aloitti kaatamalla Kyproksen kotona 3–0 ja Kosovon vieraissa 1–3.

– Kyseessä on haaste ja mahdollisuus tietenkin. Espanjalla on tosi kovia pelaajia maailman parhaissa sarjoissa. Siinä näkee, missä huippumaan pelaajat menevät tässä ikäluokassa. Iso mahdollisuus näyttää, että me yksilöinä ja joukkueena pystytään pelaamaan sillä tasolla. Tulee mielenkiintoinen peli, ja tulosta haetaan, Talvitie päättää.

Linkki kopioitu