"Ei tarvita motivointia" – Matti Peltola vakuuttaa Huuhkajien olevan täydessä iskussa
Huuhkajat jatkaa MM-karsintoja torstaina kotiyleisön edessä Liettuaa vastaan ja Matti Peltolan mukaan motivointiongelmia ei ole.
Huuhkajien MM-kisapaikka ei ole enää omissa käsissä ja Peltola myöntää, että syyskuun otteluitten tappiot olivat pettymys.
- Etenkin Puola-ottelu, jossa jaossa oli tärkeitä pisteitä. Se ei mennyt hyvin, ei koko joukkueelta, eikä itseltäni. Odotukset olivat isommat, kun Puola kesäkuussa kuitenkin kotona kaatui, Peltola sanoo.
Vaikka MM-sauma Puola-tappion myötä oheni, ei tällä Peltolan mukaan ole vaikutusta Liettua-otteluun.
- Yllättävän helppoa siihen otteluun on motivoitua. Maajoukkueesta on kuitenkin kyse ja pelaamme vielä kotiyleisön edessä. Vain voitto on hyväksyttävä tulos torstaina, Peltola naulaa.
- Vähän on ehkä hampaankolossa kevään vierasottelusta, mutta ei siitä sillä tavalla mitään ylimääräistä motivaatiota tarvitsee ammentaa. Kyllä sitä riittää muutenkin.
Peltola ennakoi, että Huuhkajat pääsee viemään ottelua torstaina.
- Odotan hyvää kamppailua. Ehkä voisi odottaa, että meillä on tietynlainen kontrolli ottelusta. Meidän pitää sitten käyttää se hyväksi, pelata hyökkäysvoittoisesti ja saada sitä kautta voittoon tarvittavat maalit.
Suomen ja Liettuan välinen MM-karsintaottelu pelataan Helsingin Olympiastadionilla torstaina 9.10. kello 19.00. Pääsyliput otteluun täältä.