"Turha laskeskella pisteitä" - Huuhkaja-luotsi Jacob Friis painottaa isoa kuvaa
Huuhkajat otti tiistaina - tosin keskiviikon puolelle venyneessä - ottelussa arvokkaan 2-1-voiton Puolasta.
Voitto nosti Huuhkajat ainakin laskennallisesti hyvin mukaan taisteluun paikasta MM-karsintalohkon kahden parhaan joukossa. Päävalmentaja Jacob Friis ei kuitenkaan kovin tiiviisti lohkotilannetta ajattele..
- Me keskitymme esityksiemme ja pelimme parantamiseen ja jos siinä onnistumme, se näkyy myös pisteissä ja sarjataulukossa. Totta kai tähtäin on kahden parhaan joukossa, mutta se tulee esitystemme kautta, jos on tullakseen. Pisteitä on turha tässä vaiheessa laskeskella, Friis painotti Puola-voiton jälkeen..
Voitto tiistaina oli tärkeä, mutta Friisin mukaan osa isompaa kuvaa.
- Uskon siihen, miten teemme töitä joukkueena, en tuntenut painetta ennen ottelua. En ole helpottunut, vaan enemminkin iloinen siitä, että osa asioista, joita haluamme kentällä nähdä myös näkyivät.
Ottelua sävytti pitkä keskeytys yleisön joukossa sattuneen vakavan sairaskohtauksen takia.
- En tiedä mitä sanoa. Yksi asia on, että voitimme ottelun, mutta kun katsomossa joku on isoissa ongelmissa, niin se asia on päällimmäisenä mielessä. Toivon todella, että tämä henkilö selviää, Friis sanaili vakavana.