AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.03 // 23.1.2019

​FC Lahti sopimukseen "oman kylän pojan" kanssa

​FC Lahti sopimukseen "oman kylän pojan" kanssa

FC Lahden joukkueen rakennus etenee vahvasti.

FC Lahti on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen lahtelaiskasvatti Tim Martisen kanssa.

Nopsan ja FC Kuusysin 19-vuotias kasvatti Martinen nostettiin hyvien näyttöjen myötä kesken viime kauden FC Lahden pelaajarinkiin. Veikkausliigadebyyttiä nuorukainen ei päässyt kuitenkaan vielä viime kaudella tekemään. Osasyy tähän oli syksyllä sattunut loukkaantuminen, jonka takia hän oli loppukauden sivussa tositoimista.

Nyt loukkaantumiset ovat takanapäin ja nuorukainen on valmis kantamaan vastuuta.

- Nyt kun on saanut loukkaantumisen selätettyä ja päässyt taas treenaamaan, niin fiilikset ovat hyvät. Tavoitteeni ensi kaudella on päästä debytoimaan ja päästä pelaamaan säännöllisesti, Martinen naulaa.

Martinen antoi viime viikonloppuna pelatussa harjoitusottelussa FC KTP:tä vastaan hyvät näytöt. Lahti voitti kotkalaiset lukemin 2-0 ja toinen maali oli Martisen käsialaa.

- Pallo sattui tippumaan sopivasti ja pääsin painamaan sisään.

FC Lahden päävalmentaja Sami Ristilä luonnehtii Martista erittäin potentiaaliseksi pelaajaksi.

- Hän pelasi erittäin hyvän kauden A-junioreissa. Martinen on nopea ja vahva yksi vastaan yksi- tilanteissa. Hän loukkaantui ikävästi viime kauden loppupuolella, mutta on työstänyt itsensä takaisin kuntoon. Fyysisesti hän on jo aika hyvässä tikissä ja haastaa omalla osaamisellaan meidän laitapelaajia, Ristilä sanoo.

- Tim on oman kylän poika, joka on plussaa, mutta sillä ei kävellä koppiin ja tehdä sopimuksia. Hän on ottanut määrätietoisella harjoittelullaan ja tekemisellään oman paikkansa joukkueesta. Nyt yritetään auttaa Timiä ottamaan seuraava askel Veikkausliigavauhtiin.

FC Lahden pelit Suomen Cupissa alkavat tulevana lauantaina, kun joukkue matkaa Espooseen FC Hongan vieraaksi.


Suomen Cupin ottelu FC Honka-FC Lahti pelataan lauantaina 26.1. klo 14 alkaen Esport Arenalla. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudusta.

Lisää uutisia