AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.50 // 12.12.2018

HJK:n nuori hyökkääjä haluaa vielä enemmän kaudelta 2019 - ”Pitää oikeasti ottaa iso rooli”

HJK:n nuori hyökkääjä haluaa vielä enemmän kaudelta 2019 - ”Pitää oikeasti ottaa iso rooli”

Kuva: Juha Tamminen

19-vuotiaan Eetu Vertaisen jalkapallovuosi 2018 jätti jälkeensä kahdenlaisia tunteita. Toisaalta se oli menestys, toisaalta otettavissa oli vieläkin enemmän.

Eetu Vertainen debytoi HJK:n paidassa Veikkausliigassa kaudella 2017, mutta kunnolla vastuuta tuli tänä vuonna. Vertainen pelasi liigassa 19 ottelussa ja teki neljä maalia.

- En ollut täysin tyytyväinen rooliini HJK:ssa, se jäi aika pieneksi. Se oli kuitenkin hyvä siihen nähden, mitä olin ajatellut ennen kautta. Oma fiilikseni on, että olisin ansainnut enemmän peliaikaa ja näytönpaikkoja. Tilanne kuitenkin kasvattaa nälkää ensi kauteen, sitten pitää oikeasti ottaa iso rooli, Vertainen summaa.

- Toivon, että onnistun ensi kaudella ja voin lähteä viimeistään sen jälkeen ulkomaille. Se on iso tavoitteeni. Haluan voittaa HJK:n kanssa Veikkausliigan ja Suomen Cupin ja erityisesti haluan, että pärjäämme europeleissä. Maajoukkueen kanssa toivon, että pääsisimme lopputurnaukseen.

Vertaisella on takana merkittävä vuosi. Hän nousi kevään aikana U19-poikien maajoukkueeseen ja lopulta avauksen pelaajaksi, kun Suomi isännöi Vaasassa ja Seinäjoella EM-lopputurnausta. Syksyn aikana "Epa" debytoi myös U21-maajoukkueessa.

- Tammi-helmikuussa en vielä ollut varma, että pääsen edes EM-kisajoukkueeseen. Koen, että olen mennyt tänä vuonna eteenpäin ja vuosi oli minulta onnistunut.

Uuden U21-ikäluokan EM-karsintalohkot arvottiin tiistaina. Joukkueeseen voidaan valita 1.1.1998 tai myöhemmin syntyneitä pelaajia. Suomen lohkoon tulivat Tanska, Romania, Ukraina, Pohjois-Irlanti ja Malta.

Pelit alkavat syyskuussa 2019 ja kisat pelataan Unkarissa ja Sloveniassa kesällä 2021.

- Lohkossa on maita, joita pystymme haastamaan ja voittamaan. Sitten on myös niitä, keitä vastaan meidän on ylitettävä itsemme tai ainakin pelattava todella hyvin. Ykköskorin maan kanssa meillä kävi onni, Tanska ei ole niistä kovin. Pystyimme välttämään muun muassa Englannin ja Saksan. Ukrainalaiset olivat kesällä tosi hyviä ja varmasti sieltä nousee myös U21-joukkueeseen pelaajia (maan U19-joukkue eteni Suomen kisoissa välieriin).

- Meillä on todella hyvä jengi ja uskon, että voimme päästä pitkälle. Meillä on hyviä vaihtoehtoja hyökkääjiksi, kuten Marcus Forss, Benjamin Källman ja minä. Tuomme jokainen erilaisen vaihtoehdon ja kaikkien kanssa peli toimii, Vertainen vakuuttaa.

Lisää uutisia