AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.42 // 18.10.2017

Lammelle jää lämpimät muistot VPS-kausista

Lammelle jää lämpimät muistot VPS-kausista

"Veka" kiittelee Vepsua vuolaasti. (Kuva: Juha Tamminen)

VPS-kapteeni Veli Lampi ilmoitti komean uransa päättymisestä keskiviikkona. Edessä on enää kaksi kauden viimeistä ottelua.

Viimeisistä kausista Vepsussa Lammelle jää lämpimät muistot. Vastaavasti konkaripelaajan vaatimattomuus herättää kunnioitusta. Lampi on aina esiintynyt edukseen esimerkillisenä pelaajana.

– Olen kokenut Vepsussa sellaista arvostusta sekä seuran, että joukkueen sisällä, mitä urallani en ole kohdannut koskaan aiemmin. Olen urallani päässyt aina pelaamaan paikkoihin, joissa olen ollut vähän niin kuin potentiaalini ylärajoilla. En ole ollut tähti missään joukkueessa, vaan enemmänkin runko- tai jopa rivimies. Täällä on oikeasti tuntunut, että olen ollut tosi isossa roolissa ja tällä kaudella vielä kapteenina. Se on auttanut jaksamaan ja antanut itselleni motivaatiota jatkaa.

Suurin kiitos kaikesta kohdistuu kuitenkin päävalmentaja Petri Vuorisen suuntaan.

– Petelle annan suurimman kiitoksen. Hän on vaatinut minulta tätä askelta ja tarjonnut näin ison roolin. Hän on ollut todella tärkeä henkilö minulle tässä kahden vuoden aikana. Hän on aina ymmärtänyt, tukenut ja kannustanut, Lampi kehuu.

Lampi on ollut sanojensa mittainen mies Vaasan Palloseuralle. Hän sanoi tullessaan seuraan Elisa Stadionin ollessa rakenteilla, että olisi hienoa tuoda europelit takaisin Vaasaan. Niin myös kävi, kun tänä kesänä Hietalahdessa nähtiin niin Olimpija Ljubljana kuin Bröndbykin.

– Oli upeaa, että se toteutui ja vielä näin hienolla tarinalla kuin nyt. Saalistimme kolme voittoa neljästä ja sain itse kunnian olla kapteenina. Muistan nuo hetket ikuisesti.

Lampi kokee saaneensa seuralta paljon, ja pyrkineensä antamaan runsain mitoin myös takaisin. Niin hän on myös tehnyt. Sepsi-78:n kasvatti on ollut johtohahmo joukkueelle niin kentällä kuin sen ulkopuolella.

– Kun ilmoitin seurajohdolle lopettamispäätöksestäni, niin sanoin olevani ylpeä siitä, että olen laittanut kaiken peliin kaikissa edustamissani seuroissa, sekä maajoukkueessa. Jotain olen kyennyt varmasti tuomaan tänne sen ammattiylpeyden kautta.

– Konkreettisesti olen pystynyt tuomaan pelillisiä juttuja. Viime vuonna tuntui, että olin tärkeä pelaaja joukkueelle ja tälle kaudelle pelipaikan vaihduttua tuntui, että olin vielä hieman isompi palanen. Olen kiitollinen, että Pete istutti minut toppariksi ja piti siinä.

– Olen myös pystynyt mielestäni vastaamaan odotuksiin, joita minuun on kohdistettu. Kopin puolella nuoremmat ovat kyselleet minulta erilaisia juttuja, joten toivottavasti jotain olen onnistunut sielläkin antamaan, Lampi sanailee.

Muutos topparin tontille kuvastaa myös pelillisen kehityksen suuntaa, jonka Lampi on urallaan läpikäynyt. Ulkomaille lähti lupaava offensiivinen laitapuolustaja, joka tuki hyökkäyksiä vahvasti ja antoi maalisyöttöjäkin. Takaisin Suomeen palasi fiksusti pelaava ja esimerkillisesti puolustava huippupelaaja. Ura päättyy peliä mainiosti avaavana ja puolustuspään johtajana toimivana topparina.


VPS - FC Lahti Elisa Stadionilla perjantaina 20.10. kello 18.30. Otteluita voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia