AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
TPS
5-3-2

02

(0-0)

Yleisöä 1220

FC Honka
3-4-3
vko.31 // 6.8.2020

FC Honka haki pisteet TPS:lta (TPS-FC Honka 0-2)

FC Honka haki pisteet TPS:lta (TPS-FC Honka 0-2)

Kuva: Juha Tamminen

FC Honka jatkaa tappioitta Veikkausliigakautta haettuaan torstaina 2-0-voiton TPS:sta.

Honka ratkaisi ottelun kahdella nopealla osumalla toisen jakson alkupuolella.

Hongan maailit viimeistelivät Demba Savage ja Jean Dongou. TPS hävisi tällä kaudella Hongalle jo toistamiseen, sillä espoolaiset olivat parempia myös heinäkuussa Tapiolassa. Silloin Hongan voittolukemat olivat 3-1.

TPS pelasi ihan hyvän ensimmäisen jakson ja tauolle mentiinkin tilanteessa 0-0. Honka oli jonkin verran aktiivisempi, mutta TPS puolusti espoolaisia vastaan erittäin tehokkaasti.

FC Honka tuli sitten toiselle jaksolle selvästi aggressiivisemmin ja se takoi kaksi peräkkäistä maalia tunnin molemmin puolin. Ensin Lucas Kaufmann vapautti Savagen TPS-puolustuksen keskeltä ja kokenut gambialainen sijoitti pallon verkkoon 57. minuutilla. TPS:n puolustuksen konseptit sekosivat toisen kerran reilun tunnin kohdalla ja Dongou pääsi törkkäämään pallon sisään hieman koomisen tilanteen päätteeksi.

TPS ei Hongan pikamaaleista enää toipunut, vaan espoolaiset pystyivät pitämään johtoasemansa suhteellisen vaivatta.


HIFK – TPS Bolt Arenalla maanantaina 10.8. kello 18.30 ja FC Honka - SJK Tapiolan Urheilupuistossa maanantaina 10.8. kello 18.30.

Lähde: TPS:n verkkosivut