AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
FC Honka
3-4-3

31

(0-0)

Yleisöä 928

TPS
4-4-2
vko.28 // 17.7.2020

Ennakko: FC Honka-TPS

Ennakko: FC Honka-TPS

Kuva: Juha Tamminen

Kolmella tasapelillä Veikkausliigakautensa avannut FC Honka kohtaa toisessa kotiottelussaan Tapiolan urheilupuistossa lauantaina 18.7. TPS:n. Ottelu käynnistyy jo kello 13.00.

Avauskierroksella Valkeakoskella Hakan vieraana Honka pelasi 1-1 tasapelin, toisessa ottelussa tuloksena oli maaliton pistejako IFK Mariehamnin vieraana, ja viime kierroksella Jean-Marie Dongoun lisäajan tasoitusmaali toi loppulukemiksi KuPS:ia vastaan 1-1.

Honka on ennen perjantaina pelattavia Veikkausliigaotteluita sarjassa sijalla kuusi. Joukkueesta maalinteossa on onnistunut Dongoun lisäksi Nasiru Banahene.

– On jonkin verran pettynyt fiilis, että emme ole saaneet toivottua tulosta edellisistä peleistä. Olemme pelanneet hyvin, mutta tehokkuus ja laatu on puuttunut ratkaisevista suorituksista, sanoo puolustaja Jonas Levänen Hongan sivuilla.

Veikkausliigaan yhden Ykkösessä vietetyn kauden jälkeen palannut TPS on pelannut kaksi ottelua ennen Honka-kohtaamista ja kokenut kaksi niukkaa tappiota. Ensin SJK voitti 1-0, ja viimeksi Ilves oli parempi vastaavin luvuin. Molemmat joukkueet metsästävät siis vielä kauden avausvoittoaan.

- Painetaan nyt vaan menemään, meillä on ihan hyvä viikko takana. Nyt mitataan koko joukkueen luonnetta. Me lähdemme yksinkertaistamaan peliämme jonkin verran ja painopiste on puolustamisessa. Meillä on mahdollisuutemme pistetilin avaamiseen, mutta se vaatii melkein nollan omassa päässä, TPS:n päävalmentaja Tommi Pikkarainen arvioi.

Erityisesti TPS:n hyökkäyspäähän tuli ammottavia aukkoja viikolla. Mika Ääritalo sairastui, eikä hän pääse lauantaina mukaan missään tapauksessa. Lisäksi joukkueen viime kauden parhaan maalintekijän, Eliécer Espinosan, loppukausi on käytännössä jo taputeltu. Joukkueen luottomies Sami Rähmönen ei ole myöskään mukana Espoossa. Hänelle tehtiin menneellä viikolla pieni, suhteellisen harmiton operaatio, mutta TPS-kipparin pitäisi olla taas ensi viikolla joukkueen kotiotteluissa mukana.

- Rodney Strasser on myös edelleen pois, kuten myös Jonni Peräaho, joka kärsii pienistä vammoista. Rasse (Holma) on jo mukana, mutta häntä me pysty vielä käyttämään kuin korkeintaan ottelun lopussa. Kokonaan uutena pelaajana kokoonpanossa on mukana toppari Roope Pakkanen. Jussi (Pikkarainen) palaa takaisin, ja hyvä niin, Pikkarainen taustoittaa.

Joukkueet kohtasivat talvella Suomen Cupin ottelussa. Silloin Turussa päädyttiin maalittomaan tasatulokseen.


FC Honka - TPS Tapiolan urheilupuistossa lauantaina 18.7. kello 13.00.

Lähde: FC Hongan verkkosivut, TPS:n verkkosivut