AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
FC Lahti
3-5-2

10

(0-0)

Yleisöä 2097

KPV
4-5-1
vko.30 // 4.8.2019

FC Lahden hyvä vire jatkuu (FC Lahti-KPV 1-0)

FC Lahden hyvä vire jatkuu (FC Lahti-KPV 1-0)

KPV jäi FC Lahden jalkoihin sunnuntaina Lahdessa.

FC Lahti otti sunnuntaina niukan 1-0-kotivoiton KPV:sta. Voitto oli lahtelaisille jo kolmas neljään viime otteluun.

FC Lahti sai ottelun hyvän alun ja murtautui KPV:n puolustuslinjojen läpi useaan otteeseen. Ensimmäinen varsinainen maalipaikka kuitenkin syntyi erikoistilanteen jälkitilanteesta. Mikko Hauhia pommitti tulisesti ja KPV:n maalilla pelannut Teppo Marttinen pomputti palloa hetken maaliviivan päällä. Ensimmäisen jakson muut lahtelaispaikat syntyivät Jasin Assehnounin haastojen jälkeen.

KPV:n parhaat paikat tulivat Hendrik Helmkelle ja Joni Mäkelälle, mutta Mikko Hauhia liukui pallon eteen. Myös Adam Vidjeskog pääsi kertaalleen puskemaan terävästi, mutta Patrick Rakovsky liimasi pallon varmasti.

KPV:n iltapuhde vaikeutui juuri ennen taukoa. Kymmenen minuuttia aikaisemmin varoituksen napannut Hendrik Helmke esti Josun nopean vapaapotkun, eikä ottelun erotuomari Petri Viljaselle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin nostaa toinen keltainen kortti. Helmke poistui kentältä entisen kotiyleisön osoittaessaan raikuvasti suosiota. Tauolle kuitenkin siirryttiin maalittomassa tasatilanteessa.

Lahti tuli myös toisen jakson alkuun terävästi ja sahasi KPV:n matalalle tippunutta puolustusta useaan otteeseen. Maaliin asti pallo ei kuitenkaan suostunut menemään. Hyvän alun jälkeen Lahden peli meni puskemiseksi ja KPV sai luotua muutaman puolittaisen paikan.

Ottelua oli jäljellä noin vartti, kun pirteästi läpi ottelun pelannut Jasin Assehnoun haastoi KPV-puolustusta. Assehnoun pääsi vapaaksi päätyrajalle ja eteni kohti maalia. Hän syötti pallon ohi Teppo Marttisen ja Jerónimo Amione pääsi tuikkaamaan pallon maaliin ja kotijoukkueen 1-0-johtoon.

Maalin jälkeen KPV hyökkäsi riskillä ja Lahti pääsi vastaiskuihin. Ottelun lopun paras paikka tuli Gaël Etockille, mutta kamerunilainen painoi laukauksensa roimasti yli maalin. Näin ollen Mastokaupungin ylpeys nappasi kolme arvokasta lisäpistettä. Ottelu oli samalla ensimmäinen viikolla hankitulle Brent Lepistulle, joka pelasi täyden ysikymppisen FC Lahden pelin sydämessä.


HJK-FC Lahti Telia 5G Areenalla sunnuntaina 11.8. klo 17 ja HIFK-KPV Telia 5G Areenalla perjantaina 9.8. klo 18.30. Otteluita voi seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.

Lähde: FC Lahden verkkosivut