AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.05 // 4.2.2023

​"Tappio kirvelee aina" – KuPS-luotsi Pasi Tuutti näki hyvää ja parannettavaa

​"Tappio kirvelee aina" – KuPS-luotsi Pasi Tuutti näki hyvää ja parannettavaa

Pasi Tuutti katsoi jo eteenpäin. (Kuva: Juha Tamminen)

KuPS kärsi lauantaisessa Liigacupin ottelussa tappion AC Oululle viime hetkien osumalla lukemin 0-1.

KuPS:n päävalmentaja Pasi Tuutti oli pettynyt ennen kaikkea tulokseen. Pelillisesti ottelussa oli hyvääkin.

- Tulos ei ollut se mitä odotettiin. Oulu pelasi hyvää jalkapalloa ja me yritimme pelata omaa peliämme siten, että niitä asioita, joita ollaan harjoiteltua tällä viikolla, niin näkyy pelissä ja näkyikin. Toki oli muitakin asioita, jotka olisi toivonut näkyvän.

- Ei saatu luotua niin montaa korkean maaliodottaman paikkaa, että olisi saatu maali, mutta paikkoja kuitenkin oli, Tuutti totesi.

Nolla pistettä ottelusta harmitti, mutta Tuutti muistutti samalla, että varsinainen tähtäin on pidemmällä.

- Tappio tietenkin kirvelee aina ja fiilikset ovat sen mukaiset. Yritetään nähdä kuitenkin koko kuva prosessista sillä lailla, että kesällä on kaikki valmista.

- Ensi viikolla palataan taas sorvin ääreen. Hienoja viikkoja nämä kuitenkin ovat, kun päästään kuormittuneena pelaamaan Veikkausliigan huippujengejä vastaan, Tuutti sanoi.

Lähde: KuPS:n Twitter
Lisää uutisia