AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.03 // 18.1.2023

​VPS kiinnitti kaksi uutta pelaajaa – Jonathan Viscosi ja Sávio Roberto sopimuksiin

​VPS kiinnitti kaksi uutta pelaajaa – Jonathan Viscosi ja Sávio Roberto sopimuksiin

Jonathan Viscosilla on tuntumaa Veikkausliigaan TPS:sta. (Kuva: Juha Tamminen)

VPS on vahvistanut rivejään kahdella pelaajalla maalivahti Jonathan Viscosin ja keskikenttämies Sávio Roberton solmittua sopimukset.

Kummankin sopimus kattaa kauden 2023. Kaksikon saapumisesta Vaasaan ehdittiin vasta kertoa, joten varsinaisesta testijaksosta ei ollut kyse, vaan nimet sopimuspapereihin piirrettiin nopeasti. Kumpikin pelaaja on aiemminkin pelannut Veikkausliigassa, joten taidot ovat tiedossa.

31-vuotias kanadalainen Viscosi siirtyi Suomen kentille ensi kertaa kaudelle 2017 Ykkösessä pelanneen TPS:n riveihin. Viscosi pelasi TPS:ssa seuraavalla kaudella myös Veikkausliigassa kaikkiaan 32 ottelua. Nyt edessä on paluu Suomeen USA:ssa ja Ruotsissa pelattujen kausien jälkeen.

26-vuotias brasilialainen Sávio Roberto tuli Suomeen ja HIFK:n riveihin viime kaudella. Veikkausliigaotteluita hänelle kertyi 11 ja niissä hän viimeisteli yhden maalin.

Lähde: VPS:n Twitter
Lisää uutisia