AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.48 // 29.11.2022

​"Löysin ilon jalkapalloon taas" – paluu IFK Mariehamniin nosti Robin Sidin taas täyteen iskuun

​"Löysin ilon jalkapalloon taas" – paluu IFK Mariehamniin nosti Robin Sidin taas täyteen iskuun

Robin Sid odottaa jo harjoitusten alkamista. (Kuva: Juha Tamminen)

Kahden kauden Seinäjoen ja Tammisaaren kierroksen jälkeen päättyneelle kaudelle IFK Mariehamniin palannut Robin Sid jatkaa Grönvittissä myös kaksi seuraavaa kautta.

Sid myöntää, että päättynyt kausi oli haastava, mutta omalta kohdaltaan hän on moneen asiaan tyytyväinen. Ennen kaikkea ilo ja into pelaamiseen löytyi taas.

- Kausi oli pitkä ja meillä oli välillä vaikeaa. Siinä mielessä en voi sanoa, että olisin tyytyväinen kauteen 2022. Henkilökohtaisella tasolla voin kuitenkin sanoa, että kausi oli onnistunut, vaikka tietysti vaadin enemmän itseltäni ja joukkueelta ensi vuonna, Sid sanoo Ålandstidningenille ja selventää vielä asiaa.

- Täytyy muistaa missä tilanteessa urallani olin, kun palasin IFK Mariehamniin. Minulla oli takana kaksi aika vaikeaa kautta ja hain ensisijaisesti iloa jalkapalloon takaisin. Sen myös löysin ja osoitin samalla itselleni ja muille, että olen edelleen liigatasoa.

Sid on viettänyt kauden jälkeen aikaa kotonaan Inkoossa, mutta suuntaa jälleen Maarianhaminaan keskiviikkona. Intoa ja peli-iloa tuntuu edelleen riittävän.

- Ajatus on alkaa harjoitella jälleen torstaina. Minulla on nyt ollut hiukan lomaa, mutta alkaa tuntua siltä, että halu päästä taas harjoittelemaan kasvaa koko ajan, Sid toteaa.

Tavallaan kahdeksatta Grönvitt-kauttaan aloittava Sid on yhtä hyvin kotonaan myös Maarianhaminassa.

- IFK:lla on erityinen paikka sydämessäni ja siitä on tullut minun joukkueeni Suomessa. Viihdyn seurassa uskomattoman hyvin – ja Ahvenanmaalla myös.

Lähde: Ålandstidningen
Lisää uutisia