AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.39 // 2.10.2022

VPS jatkoi voittoputkeaan ja pudotti HIFK:n (VPS-HIFK 4-0)

VPS jatkoi voittoputkeaan ja pudotti HIFK:n (VPS-HIFK 4-0)

Tete Yengi juhlii 3-0-osumaa. (Kuva: Apollo Photo)

VPS voitti jo kolmannen peräkkäisen ottelunsa, kun sunnuntaina Hietalahdessa HIFK kukistui numeroin 4–0.

VPS otti lennokkaan startin otteluun, ja siirtyi johtoon jo kolmannella peliminuutilla. VPS:n pitkän hyökkäyksen jälkeen HIFK sai pallon itselleen omalla rangaistusalueella, mutta Tete Yengi riisti taidokkaasti pallon takaisin kotijoukkueelle. Yengin laukaus päätyi HIFK-vahti Ramilson Almeidan kautta maalin eteen Jesper Engströmille, joka sijoitti pallon tyhjäksi jääneeseen maaliin.

Parinkymmenennen peliminuutin paikkeilla käytiin erittäin lähellä 2–0 maalia. Tyler Reid teki hyvän juoksun oikealta laidalta, jonka jälkeen hän lähetti matalan keskityksen Yengille HIFK:n boksiin. Yengin alakulmaan suuntautunut matala laukaus kuitenkin lipui ohi maalin.

HIFK:n ensimmäisen jakson paras paikka nähtiin puolen tunnin pelin jälkeen, kun Jukka Halme vapautti loistavalla läpisyötöllä David Onyeanulan VPS:n puolustuslinjan taakse. Onyeanulan laukaus kuitenkin osui kotijoukkueen onneksi ylärimaan. Maaleja ei loppujaksolla syntynyt enempää ja tauolle lähdettiin VPS:n 1–0 johdossa.

Toinen jakso alkoi samalla tavalla kuin ensimmäinenkin, VPS:n nopealla maalilla. Juhani Pikkaraisen pitkä pystyyn lähtenyt keskitys tavoitti vasemmalla laidalla Engströmin, joka taas lähetti matalan keskityksen kohti maalia. Kalle Multanen laittoi maalintekijän elkein pallon häkkiin ja täten VPS nosti johtonsa kahteen maaliin.

Varttia myöhemmin VPS siirtyi ja kolmen maalin johtoon. Roni Hudd pelasi pallon boksiin Reidille, joka pienten harhautuksien jälkeen pudotti pallon Yengille. Yengi pelasi oikean jalkansa vapaaksi ja sijoitti pallon tarkasti oikeaan alakulmaan.

Vierasjoukkueen toisen jakson paras paikka nähtiin, kun Halme laukoi tulisen kaukolaukauksen kohti VPS:n maalia. VPS:n maalivahti Oskari Forsman kuitenkin venyi komeasti pallon eteen, ja Vepsun maali pysyi edelleen puhtaana.

Jakson loppupuolelta nähtiin monta peräkkäistä VPS:n kulmapotkua, jotka johtivat hyviin maalipaikkoihin. Ensin kulman jälkitilanteesta pallo päätyi Samuel Lindemanille, joka pääsi laukomaan maalin lähietäisyydeltä. Almeida kuitenkin torjui laukauksen ja täten tuloksena oli uusi kulmapotku. Tämä kulmapotku päätyi takatolpalle Josep Nuorelalle, jonka puskun välissä oli kuitenkin jälleen Almeida. Kolmannesta peräkkäisestä kulmasta nähtiin jo kolmas huippupaikka, kun pallo tippui yllättäen takatolpalle Riku Jääskälle. Jääskän yritys kuitenkin nousi yli maalin.

Pian tämän jälkeen VPS laittoi kuitenkin nopeasta vastahyökkäyksestä taululle jo 4–0 numerot. Steven Morrissey vapautti Yengin puolittaiseen läpiajoon, mutta Almeida oli hyvin vastassa, eikä Yengi saanut laukaisua aikaiseksi. Pallo kuitenkin päätyi suoraan hyökkäykseen mukaan nousseelle Samu Alangolle, joka viimeisteli maalin oikeaan alanurkkaan.

Lisää uutisia