AC Oulu FC Haka FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.39 // 26.9.2022

U19-pojat taipui niukasti Portugalille Serbian turnauksen päätösottelussa

U19-pojat taipui niukasti Portugalille Serbian turnauksen päätösottelussa

"Lundis" näki paljon positiivisia merkkejä tappiosta huolimatta. (Kuva: Juha Tamminen)

U19-poikien maajoukkue antoi Portugalille hyvän vastuksen maanantaina, mutta tuloksena oli lopulta niukka tappio maalein 1-2. Aiemmissa otteluissaan sekä Ranskan että Serbian kaatanut Portugali juhli myös Serbian turnauksen voittoa.

Portugali siirtyi johtoon avausjakson puolivälissä, kun Gustavo Sá osui sivuvapaapotkusta. Juho Talvitie tasoitti juuri ennen taukoa leikattuaan keskelle ja lauottuaan pallon tarkasti maaliin – voittomaali syntyi kymmenisen minuuttia ennen loppua ja merkittiin Suomen omaksi maaliksi. Jesse Kilolla oli lisäajalla mainio paikka tasoitukseen, mutta Diogo Pinto venyi erinomaiseen torjuntaan.

Päävalmentaja Peter Lundberg kuvaili tappiota hyvin raskaaksi. Samalla päävalmentaja antoi tunnustusta Minihuuhkajien esitykselle – vastus oli Euroopan terävimmästä kärjestä, mutta Suomi pysyi hyvin mukana.

– Olimme mielestäni yhtä hyviä koko 90-minuuttisen ajan. Tämä oli varmaan paras esitys, minkä olen nähnyt U19-päävalmentajana työskennellessäni. Pelaajamme tekivät aivan valtavasti töitä, noudattivat ottelusuunnitelmaamme ja osoittivat erinomaista henkilökohtaista osaamistaan. Siksi on tylyä, ettemme saaneet palkintoa pelistä. Meidän täytyy vielä oppia, kuinka tällaisista peleistä raavitaan pisteitä, Lundberg totesi Palloliiton verkkosivujen mukaan.

– Päästimme jälleen maalin sivuvapaapotkusta, mitä ei olisi saanut tapahtua. Voittomaali oli meiltä todella heikosti puolustettu. Näitä hetkiä lukuun ottamatta kokonaisuus oli erinomainen – puolustuksemme sekä prässimme toimi, ja saimme luotua muutaman erittäin hyvän paikan. Tässä ryhmässä on paljon potentiaalia.

Minihuuhkajat palaa Suomeen huomenna, ja valmennus siirtää ajatukset EM-karsintoihin. Lundbergin miehistö pelaa jatkopaikoista Färsaarten, Israelin sekä Kroatian kanssa – Kroatiassa pelattavan EM-karsintaturnauksen kaksi parasta maata etenee keväällä 2023 pelattavaan EM-jatkokarsintaturnaukseen. Lisäksi jatkoon pääsee karsintojen paras lohkokolmonen.

– Tämän kenraaliharjoituksen jälkeen on hyvä lähteä kohti karsintoja. Osoitimme, että pystymme haastamaan Euroopan huippumaat. Tämä turnaus oli todella opettavainen kokemus karsintoja ajatellen.

Suomen kokoonpano:

1 Luka Nokelainen (mv)
3 Tomas Galvez
4 Rony Jansson (C)
7 Jimi Tauriainen (74' 11 Daniel Rökman)
8 Niilo Kujasalo
13 Otso Liimatta
14 Jesse Kilo
15 Arttu Lötjönen (68' 22 Urho Huhtamäki)
18 Chris Ottia
17 Juho Talvitie
19 Badreddine Bushara (87' 20 Otto Lehtisalo)

Vaihdossa:

12 Aleksi Partanen (mv)
5 Yanick Abayomi
6 Altti Hellemaa
9 Aleksi Tanninen
16 Oscar Häggström
21 Marius Söderbäck

Poissa kokoonpanosta:

Miska Ylitolva
Isak Vidjeskog

Lisää uutisia