AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.35 // 4.9.2022

​"Tarvitsemme joka ikisen pisteen" – tasapelikin kelpasi FC Lahden Mikko Mannilalle

​"Tarvitsemme joka ikisen pisteen" – tasapelikin kelpasi FC Lahden Mikko Mannilalle

Mikko Mannila ottaa jokaisen pisteen ilolla vastaan. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Lahti sai täytettä pistepussiinsa sunnuntaina maalittomalla tasapelillä AC Oulun vieraana.

FC Lahti oli etenkin avausjaksolla vastaanottavana osapuolena, mutta puolustus toimi kiitettävästi viimeisenä lukkonaan mainion ottelun pelannut maalivahti Joona Tiainen.

- Pystyimme muutamilla taktisilla jutuilla estämään melko hyvin vastustajan etenemisen. Ottelun kuva oli sellainen kuin odotinkin. Loppukaudesta tarvitsemme joka ikisen pisteen, FC Lahden päävalmentaja Mikko Mannila sanoi Etelä-Suomen Sanomille.

Ottelun lopulla paikkoja kuparisen rikkomiseen oli molemmilla. Kuhnureiden paikat sulivat kuitenkin pitkälti jo ennen varsinaista viimeistely-yritystä.

- Jos olisimme tehneet kaudella paljon maaleja, varmaan joistain näistä paikoista olisimme tehneet osuman. Pelaajien itseluottamus on aika vähissä.

- Ratkaisutilanteissa puuttuu se tunne, että hitto, mä hoidan tämän loppuun asti, Mannila sanoi.

Lähde: Etelä-Suomen Sanomat
Lisää uutisia