AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.33 // 19.8.2022

Jude Arthur päässyt hyvin Hakaan sisään – ”Joukkueessa on perheenomainen tunnelma”

Jude Arthur päässyt hyvin Hakaan sisään – ”Joukkueessa on perheenomainen tunnelma”

Jude Arthur onnistui maalinteossa koti debyytissään. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Hakaan lainalle SJK:sta siirtynyt Jude Arthur seurasi Elias Mastokankaan jalanjäljillä, kun hänkin onnistui maalinteossa heti kotidebyytissään. Maalin lisäksi Arthur on saanut hyvän lähdön Hakassa.

Arthur siirtyi lainalle SJK:sta ja teki heti hyvän ensivaikutelman Hakan kotiyleisöön tehden maalin edellisottelussa AC Oulua vastaan. Arthur on nauttinut alustaan Hakassa.

- Tähän mennessä kaikki on mennyt hyvin. Ennen kuin tulin, niin päävalmentaja selvitti minulle kuinka pelaisimme ja se kuulosti hyvälle. Olen täydessä kunnossa eikä sen puoleen ole ongelmia. Kun opin tuntemaan joukkueen kunnolla, niin uskon voivani auttaa joukkuetta, Arthur kertoo Hakan sivuilla.

- Heti ensimmäisestä hetkestä minut otettiin hienosti mukaan ja joukkueessa on hyvin perheenomainen tunnelma. Joukkue on pelannut hyvin viime aikoina ja se tekee kaikesta tietenkin helpompaa, Arthur jatkaa.

Hakaan hän on tullut näyttöhaluja uhkuen ja kovin tavoittein.

- Haka on hyvä joukkue ja kaikki puhaltavat yhteen hiileen parhaan tuloksen saavuttamiseksi. Näen täällä mahdollisuuden saavuttaa paljon ja ottaa askel eteenpäin pelaajana.

Vaikka Arthur teki edellisottelussa maalin, niin maalintekijäksi häntä ei voi luonnehtia. Edellinen osuma syntyi vuonna 2019 ja maalin tekeminen muutaman vuoden tauon jälkeen yli 3200-päisen yleisön edessä tuntui erityisen hyvältä.

- Se oli hieno tunne. Elias teki heti kaksi maalia ja yritän päästä samaan. Maali kotidebyytissä oli todella hieno hetki, Arthur makustelee.

FC Haka on seuraavan kerran tositoimissa sunnuntaina, kun se isännöi Klassikossa HJK:ta. Ottelu Tehtaan kentällä alkaa kello 16.00.

Lisää uutisia