AC Oulu FC Haka FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.33 // 15.8.2022

Entinen Veikkausliigatähti Ykköseen - Medo sopimukseen Gnistanin kanssa

Entinen Veikkausliigatähti Ykköseen - Medo sopimukseen Gnistanin kanssa

Medo pelasi Hakassa kaudella 2020. (Kuva: Juha Tamminen)

Mohamed Kamara, joka tunnetaan tutummin nimellä Medo siirtyy vahvistamaan Gnistania loppukauden ajaksi.

Sierra Leonen ja Suomen kansalaisuuden omaava 34-vuotias keskikenttäpelaaja on tehnyt merkittävän pelaajauran niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Medo on urallaan edustanut muun muassa Serbian pääsarjan Partizan Belgradia sekä Englannin toiseksi korkeimman sarjatason Bolton Wanderersia. Sierra Leonen maajoukkueessa Medo on esiintynyt 33 kertaa. Medo on kerännyt kokemusta seurajoukkuetasolla myös niin Mestareiden liigan kuin Eurooppa-liigan lohkovaiheista.

Suomen kentiltä hänet muistetaan parhaiten HJK:sta, jota Medo on edustanut yhteensä viiden kauden ajan. Medon viimeisin seura Suomessa on FC Haka, jonka riveissä hänelle kertyi yhteensä 18 ottelua Veikkausliigassa kaudella 2020.

- Olen iloinen ollessani nyt Gnistanissa ja tehdessäni paluun kilpailulliseen seurajalkapalloon. Meillä on nuori ja lahjakas joukkue, jolle haluan antaa oman panokseni. Odotan pääseväni taas täyteen ottelukuntoon ja auttavani joukkuetta saavuttamaan tavoitteensa, Medo kommentoi sopimustaan Gnistaniin.

Gnistan Oy:n puheenjohtaja Antti Uusitalo kommentoi Medon sopimusta seuraavasti.

- Medo tuo joukkueeseemme sitä kokemusta ja johtajuutta, jota olemme etsineet kauden ratkaisuvaiheeseen. Meillä on nuori joukkue, jota Medo pystyy omalla esimerkillään tukemaan niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Emme missään nimessä halua kasata Medolle välittömiä pelillisiä paineita. Pitkä tauko seurajoukkuepeleistä luonnollisesti vaikuttaa miehen pelikuntoon. Toisaalta hän on pitänyt itsensä hyvässä kunnossa, josta kertoo muun muassa se, että Medo oli Sierra Leonen maajoukkueen mukana alkuvuoden Afrikan maanosan mestaruusturnauksessa.

- Jo ensimmäisten harjoitustapahtumien jälkeen voi todeta, että Medo on erinomainen pelaaja Gnistaniin ja Ykköseen.

Lähde: Gnistanin tiedote
Lisää uutisia