AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.32 // 13.8.2022

Tainio kiitteli pelaajiensa taistelutahtoa – ”Saatiin palkinto lopussa”

Tainio kiitteli pelaajiensa taistelutahtoa – ”Saatiin palkinto lopussa”

Stavros Zarokostas teki loppuhetkien voittomaalin. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Haka nousi yksin neljännelle sijalla voitettuaan perjantaina kotikentällään AC Oulun 3-2. Hakan päävalmentaja Teemu Tainio nosti pelaajilleen hattua kovasta taistelusta.

AC Oulu onnistui kahdesti nousemaan tasoihin sen jälkeen, kun Haka oli mennyt johtoon. Haka iski viime hetkillä kolmannen maalin eikä oululaisille jäänyt aikaa tasoitukseen. Tainio kiitteli, että joukkue sai jälleen loppuhetkillä palkintonsa.

– Pelaajat näyttivät taas sellaista intohimoa ja taistelutahtoa. Me kyllä jaksetaan painaa loppuun asti!

– Kelikin oli aika rankka, mutta saatiin palkinto lopussa, eikä tästä voi kuin onnitella pelaajia, Tainio totesi tyytyväisenä Hakan sivujen mukaan.

Hakan tuoreehko lainapelaaja Jude Arthur avasi maalitilinsä Hakan paidassa, kun hän pääsi tuikkaamaan koskilaisten toisen osuman. Vähälle vastuulle SJK:ssa tällä kaudella jäänyt Arthur pääsi ensimmäistä kertaa avauskokoonpanoon ja kiitti mahdollisuudestaan.

– Näin se vain menee, että jossain joku pelaaja ei saa peliaikaa, tulee ihan uudella mentaliteetilla toiseen paikkaan ja saa onnistumisia, hyvä näin, kommentoi Tainio.

Hakan kausi jatkuu sunnuntaina 21.8., kun HJK matkaa Tehtaan kentällä Klassikkoon.

Lisää uutisia