AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.31 // 6.8.2022

Kallio osaa varoa VPS:n hyökkäystä - "Löytäneet hyvän koostumuksen yläkertaan”

Kallio osaa varoa VPS:n hyökkäystä - "Löytäneet hyvän koostumuksen yläkertaan”

Toni Kallio tietää Tete Yengin vaarallisuuden. (Kuva: Juha Tamminen)

Ilves kohtaa lauantaina vieraskentällä VPS:n. Vaasalaisjoukkue on tehnyt Veikkausliigan eniten maaleja tällä kaudella eikä se ole jäänyt Ilveksen päävalmentaja Toni Kalliolta huomaamatta.

Kauden alussa mustavalkoisiin liittynyt 19-vuotias Tete Yengi on tuonut uusia ulottuvuuksia joukkueensa pelaamiseen. Aussi saapui lainalle Englannin kolmostasolta Ipswichin organisaatiosta. Yengilla on kasassa kuusi maalia 15 ottelussa. Yhtä monessa ottelussa Kalle Multasenkin ruuti on ollut kuivaa, hänellä kihauksia on kahdeksan.

– He ovat löytäneet hyvän koostumuksen yläkertaan. Etenkin Tete Yengi on ollut hyvä vahvistus. Hän pystyy olemaan ysipaikalla sekä target-pelaajana. Taitava suojaamaan palloa ja vaarallinen boksissa, Ilveksen päävalmentaja Toni Kallio kuvailee hyökkääjää.

Kalliolla on kuitenkin taskussa aseet VPS:n pysäyttämiseksi.

– Vepsulta tulee wing backien kautta keskityksiä vastustajan maalille. Kun heillä pelinavaaminen toimii, niin se on laadukasta. He pyrkivät maata pitkin pois vastustajan prässin alta. Siinä on asioita, jotka meidän pitää pystyä eliminoimaan.

VPS-Ilves Elisa Stadionilla lauantaina 6.8. kello 15.00. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.

Lisää uutisia