AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.25 // 23.6.2022

AC Oulu kertoi torstaina kahdesta kovasta pelaajasopimuksesta

AC Oulu kertoi torstaina kahdesta kovasta pelaajasopimuksesta

Rasmus Karjalaisella on kokemusta myös Huuhkajista. (Kuva: Juha Tamminen)

Rasmus Karjalainen ja Cristhian Valencia ovat solmineet AC Oulun kanssa kauden 2023 kattavan pelaajasopimuksen. Molemmilla on myös optio kaudesta 2024.

Karjalainen siirtyi AC Oulusta PS Kemiin kaudelle 2017, jonka päätteeksi hänet valittiin Veikkausliigan vuoden tulokkaaksi. Tuolla kaudella hän iski kahdeksan kertaa pallon verkkoon ja syötti kaksi maalisyöttöä. KuPSiin hän siirtyi kaudelle 2018, jossa hän teki oman Veikkausliigauran parhaimman maalimäärän 16 maalilla.

Hyökkääjä siirtyi Kuopiosta Hollannin pääsarjassa Fortuna Sittardin riveihin, jossa hän pelasi 15 ottelua ja teki niissä yhden maalin. Tulppaanien keskeltä tie kävi Ruotsiin kaudelle 20-21 ja Örebrohon, jolloin hän loukkaantui vakavasti pallon tultua päähän ja siitä seurasi kaulavaltimon repeämä. Loukkaantumisestaan toivuttuaan "Rasse" siirtyi Ruotsin toiseksi korkeimmassa sarjassa pelaavaan Helsingborgs IF:n riveihin ja kaudella 2021 hän oli nostamassa seuraa Allsvenskaniin. Tällä kaudella peliaika on jäänyt vähäiseksi Helsingborgissa ja on aika vaihtaa maisemaa.

- Erittäin hyvät fiilikset palata kotiin, AC Oulu on mulle todella rakas seura ja kun Suomeen paluu tuli ajankohtaiseksi AC Oulu oli luonnollisesti iso vaihtoehto. Joukkue on pelannut hienon alkukauden enkä malta odottaa että pääsen taas pelaamaan laivastonsinisissä, kommentoi Rasmus Karjalainen tunnelmiaan kotiinpaluusta AC Oulun sivuilla.

Valencia on aiemmin edustanut Suomessa SJK:a, jossa hän pelasi viime kauden ja neljä ottelua tällä kaudella. Yhteensä hänellä on 29 Veikkausliigaottelua takanaan ja hän on tehnyt niissä yhteensä viisi maalia ja kolme maalisyöttöä. Vasenjalkainen toppari on osoittautunut olevansa pelipaikallaan aivan liigan kärkipäätä.

- Jumalalle kiitos, että sain tämän mahdollisuuden päästä joukkueeseen, jolla on selvät tavoitteet ja joka haluaa ylittää odotuksensa jokaisessa ottelussa, toteaa puolestaan Valencia.

Lisää uutisia