AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.25 // 22.6.2022

"Jäi todella huono maku suuhun" - Kallio pettyi Ilveksen esitykseen

"Jäi todella huono maku suuhun" - Kallio pettyi Ilveksen esitykseen

Beto torjui Ilveksen viime hetkien 11-metrisen. (Kuva: Juha Tamminen)

HIFK haki kauden avausvoittonsa kaatamalla Ilveksen Jusif Alin viime minuuttien osumalla Ratinassa lukemin 0-1.

Ilveksen päävalmentaja Toni Kallion ollessa toimitsijakiellossa Joni Lehtonen toimi vastuuvalmentajana. Kallio kuitenkin seurasi ottelua tarkkaan lehtereiltä käsin.

– Jäi todella huono maku suuhun. Tämä oli sellainen ottelu, jota emme missään nimessä halunneet. Jostain syystä peli oli tahmeaa, meidän oli tarkoitus olla paljon aktiivisempia. Kuvaavaa on, että kun pallo esimerkiksi menee sivurajasta yli, niin me vain pysähdyimme paikoilleen. Emme kontrolloineet tempoa.

Ilveksen paikat jäivät keskiviikkona vähiin, mutta aivan loppuhetkillä tasoitus oli lähellä, mutta HIFK-maalivahti Beto torjui rangaistuspotkun.

– Puhuimme ennen peliä, että maltti pitää olla mukana ja maalipaikkoja kyllä saadaan. Tänään jäimme sitten kuitenkin todella tehottomiksi varsinkin toisella jaksolla. Ei tainnut olla pilkkua lukuun ottamatta kunnon laukauksia. Yläalueella aloimme siirrellä palloa sivuttain ja alaspäin. Samalla pakoiltiin vastuuta, peli oli liian hidasta ja passiivista.

- HIFK sai tästä itseluottamusbuustin, jota ei olisi pitänyt antaa, Kallio harmittelee.

Ilves kohtaa juuri HIFK:n seuraavaksi Töölössä 4.7.

Lisää uutisia