AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.20 // 19.5.2022

Ennakko: FC Honka-Ilves

Ennakko: FC Honka-Ilves

Kuva: Juhani Järvenpää

FC Honka pääsee pelaamaan jälleen kotiyleisönsä eteen perjantaina, kun Ilves saapuu keltamustien vastustajaksi Tapiolan urheilupuistoon.

Honka kärsi viime kierroksella kauden toisen tappionsa, kun AC Oulu onnistui nappaamaan voiton kotikentällään viime hetkien rangaistuspotkumaalilla 2-1 numeroin. Tappiosta huolimatta Hongan alkukautta voidaan pitää onnistuneena. Kolmantena sarjataulukosta löytyvät keltamustat ovat keränneet seitsemästä ottelusta kolmetoista pistettä.

– Meidän olisi pitänyt saada luotua Oulua vastaan enemmän hyviä maalipaikkoja. Meillä oli toki myös hieman huonoa onnea mukana. Olen varma, että perjantain ottelussa onnistumme paremmin. Olemme valmistautuneet hyvin.

- Ilves on toki aina vaikea vastustaja, mutta uskon, että pystymme ottamaan hyvällä peillä voiton, Hongan Rui Modesto sanoo.

Honka ja Ilves kohtasivat Liigacupin lohkovaiheessa, jolloin Ilves oli vahvempi 1-0 lukemin. Viime kaudella Veikkausliigassa Honka voitti kotonaan 4-1, kun taas Tampereella päädyttiin maalittomaan tasapeliin.

Modesto odottaa jo innolla kauden toista kotiottelua Tapiolan urheilupuistossa. Avausottelu FC Interiä vastaan päättyi Hongan voitonjuhliin 2-1 ja katsomossa nähtiin ja ennen kaikkea kuultiin hyvää tunnelmaa. Vähintään samaa on odotettavissa taas perjantaina.

– Kotona on paljon mukavampaa pelata kuin vieraissa. Kannattajiemme tuki on fantastista ja he antavat meille paljon energiaa kentälle. Kotiyleisön tuki on taas perjantaina ratkaisevassa roolissa!

Ilveksen päävalmentaja Toni Kallio tietää, että Tapiolan Urheilupuisto ei ole helpoin paikka pisteiden ryöväämiseen.

– Honkaa vastaan pelit ovat olleet tasaisia, mutta meillä on ollut varsinkin Espoossa vieraspeleissä vaikeuksia. Nurmi tuskin on siellä vielä parhaimmillaan. Paljon on kaksinkamppailuja luvassa. Peli voi ratketa yhteenkin virhepomppuun, Kallio puntaroi Ilveksen verkkosivuilla.

– Oman boksin puolustamisessa pitää olla erityisen tarkkana. Jos teemme sen yhtä hyvin, kuin Klubia vastaan 70 minuuttia ja Maarianhaminaa vastaan koko ottelun, niin olemme vahvoilla. Sama tietysti myös toisessa päässä, että painetta pitää saada maalille.

Kuten tavallista, loukkaantumiset verottavat pelaajia pois kokoonpanosta.

– Tuure Siira ja Teemu Jäntti ovat poissa vahvuudesta tämän pelin osalta nyt ainakin. Heillä on pieniä vammoja. Jorn Vancampilla on myös kuntoutumista luvassa kesäkuulle asti, Kallio valottaa.

Erotuomari: Al-Emara Mohammad
AET 1: Alakare Mikko
AET 2: Valjakka Turkka
4.ET: Manninen Joona


FC Honka-Ilves Tapiolan Urheilupuistossa perjantaina 20.5. kello 18.00. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.

Lähde: FC Hongan verkkosivut, Ilveksen verkkosivut
Lisää uutisia