AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.20 // 17.5.2022

Haka nousi viime sekunneilla tasoihin (FC Haka-SJK 1-1)

Haka nousi viime sekunneilla tasoihin (FC Haka-SJK 1-1)

Kuva: Juha Tamminen

FC Haka ja Seinäjoen Jalkapallokerho kohtasivat tiistai -illassa Tehtaan kentällä. Molemmat joukkueet olivat kipeästi lisäpisteiden tarpeessa ja näin ollen alkuasetelmiin nähden tasapeli 1-1 oli jopa odotettavissa.

Valkopaidat tulivat ottelun alkuun juuri sellaisella energialla ja asenteella, mitä päävalmentaja ennen ottelua peräänkuulutti. Kotijoukkueen vahvan alkurynnistyksen jälkeen SJK sai kuitenkin rivinsä tasattua ja sitä myöden pelin juoni hieman passivoitui.

Ensimmäinen laukaus kohti maalia nähtiin 33. minuutilla, kun Hakan Atte Sihvonen pommitti noin 23 metristä, mutta SJK -maalissa pelannut Markus Uusitalo venytti ylänurkkaan suuntautuneen vedon kulmaksi. Stavros Zarokostasin antamasta kulmasta Haka sai hyvän paineen hetkeksi hyökkäyspäähän, mutta maalia ei tästä kuitenkaan saatu aikaiseksi.

Jos edelliset parikymmentä minuuttia oli sisältänyt vain vähän tapahtumia, niin jakson loppupuolella niitä nähtiin urakalla. Hakasta lähimmäksi maalia pääsi Zarokostas, jonka läpiajo katkaistiin kiistanalaisessa tilanteessa, mikä aiheutti paljon spekulaatiota pelin aikana, sekä sen jälkeen.

Myös vierasjoukkueella oli omat paikkansa, kun ensin Seth Saarisen huolimaton pusku putosi vaarallisesti maalin edustalle. Tämän tilanteen Haka -maalissa pelannut Aatu Hakala kuitenkin pelasti. Toisen kerran sykkeet nousivat, kun Jake Jervis oli pallon kanssa varmassa maalipaikassa aivan Hakalan edessä, mutta Luiyi de Lucas ehti viime hetkelle pelastamaan tilanteen.

Ensimmäinen jakso päättyi siis maalittomana, mutta toisella päästiin jo maalien makuun. Kotiyleisön harmiksi maalinteon aloitti vierailija SJK. Ottelun avausmaali syntyi rangaistuspotkusta, mikä oli seurausta Aatu Hakalan rikkeestä rangaistusalueen reunalla. Pallon taakse astellut Josepablo Monreal laukoi pallon aivan oikeaan alanurkkaan, minne Hakala aavistikin loistavasti, mutta venytys ei vain yksinkertaisesti riittänyt torjumaan vetoa.

Molemmilla joukkueilla oli varsinaisella peliajalla vielä paikkansa lisäosumiin, mutta kumpikaan ei onnistunut niistä maalia tekemään. Hätäisimmät ehtivät jo manata Hakan tappioputken jatkuvan, mutta joukkue oli päättänyt toisin. Valkoinen vyöry kohti SJK -maalia viimeisen kymmenen minuutin aikana oli valtaisa ja lopulta Janne-Pekka Laineen päättäväisestä suorituksesta tuli ansaittu tasoitusosuma. Laine lähti vasemmalta kohti keskustaa jalkaansa vapaaksi hakien ja lopulta saikin sen keskellä kuudentoista rajalla, mistä lähtenyt voimakas laukaus kävi yläriman kautta maaliviivan sisällä. Ulospäin kimmonneen pallon puski vielä varmuudeksi maaliin Anthony Herbert.

Lisää uutisia