AC Oulu FC Haka FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.19 // 14.5.2022

"Tehoja saisi tulla enemmän" - Jussi Niska noussut isoon rooliin Interissä

"Tehoja saisi tulla enemmän" - Jussi Niska noussut isoon rooliin Interissä

Jussi Niska näkee parantavansa koko ajan. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Interiin täksi kaudeksi siirtynyt Jussi Niska on alkukaudella saanut runsaasti vastuuta ja rooli kentällä on maistunut hyvälle.

Niska on pelannut parin viimeisen ottelun aikana jonkin verran tavallista laitapakkia ylempänä, poissaolojen ja puhtaan roolituksen seurauksena. Hän on pitänyt myös isommasta roolista hyökkäyksiin lähdettäessä.

– Kyllä se on ihan mieleinen rooli etenkin hyökätessä, että saa nostaa lähes viimeiseen linjaan mukaan hyökkäyksiin. Puolustaessa kuitenkin itselle se mieleisin paikka on pakin/wingbackin paikalla, Niska kertoo.

Rovaniemen Palloseurasta talven aikana Turkuun muuttanut Niska on varovaisen tyytyväinen alkuunsa uudessa peliympäristössä.

– Olen tyytyväinen siihen, että olen pystynyt parantamaan pelaamista kauden edetessä. Toki monilla pelin osa-alueilla on paljon parannettavaa, mutta pyrin oppimaan virheistä ja kehittymään pelaajana enemmän ja enemmän kauden edetessä.

- Myös tehoja hyökkäyspäähän saisi tulla enemmän, varsinkin nyt kun rooli on ollut hyökkäävämpi.

FC Inter-HIFK Veritas Stadionilla lauantaina 14.5. kello 17.00. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.

Lisää uutisia