AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.19 // 13.5.2022

"Käärmekeitot on keitetty" - AC Oulu on valmis haastamaan Hongan

"Käärmekeitot on keitetty" - AC Oulu on valmis haastamaan Hongan

AC Oulu saa Hongan vieraakseen perjantaina. (Kuva: Elias Mustonen)

AC Oulu kohtaa perjantaina talvesta asti hyvässä vireessä olleen FC Hongan, joka on sarjassa tällä hetkellä kolmantena.

Laivastonsiniset lähtevät otteluun altavastaajana eikä sekään ole tällä hetkellä isoin vastus yksistään. Oululaisilla on vuori kiivettävänä ja se on Hongan pitkään jatkunut hyvän vireen tuoma henkinen yliote häntäpään vastustajiin. Espoolaisten kaataminen tulee olemaan todella vaikeaa, kun oma peli ei ole ollut ihan täysin uomissaan ja ensimmäinen voittokin sarjassa maistuu vieläkin suussa pienen pettymykseen päättyneen HIFK pelin jälkeen.

Oululaisten joukkueessa on sattunut ja tapahtunut ehkä jopa jo vähän liikaakin viime aikoina. On loukkaantumisia ja muita kentän ulkopuolisia asioita, joten olisi mahdoton ajatella, että mikään niistä ei vaikuttaisi kokonaisuuteen.

Joukkue on kuitenkin osoittanut viime otteluissa kovan taistelutahdon, joten illan pelin tulos ei ainakaan siitä jää kiinni ja se voi olla juuri se, millä espoolaiset laitetaan paluumatkalle pisteittä.

- Honka on aloittanut kauden vahvasti ja on osoittanut otteillaan, että kuuluu tämän sarjan vahvimpiin joukkueisiin. Myös pelitavallisesti joukkue on viime kaudesta hieman muuttunut ja heidän pelaamiseen on tullut selkeästi lisää nopeutta. Kaikin puolin hyvin valmennettu ja organisoitu joukkue tulee tänään vastaan, AC Oulun apuvalmentaja Teemu Tavikainen kuvaa.

- Tämä peli on meille erinomainen mahdollisuus päästä mittaamaan meidän oman joukkueen tasoa ja venymiskykyä. Meillä on ollut hyvä taistelumentaliteetti matseissa ja se kyllä kantaa hedelmää vielä myöhemmin. Lisäksi todella meidän moni nuori pelaaja on osoittanut pärjäävänsä tässä sarjassa ja se on ollut ehdottomasti alkukauden positiivisimpia asioita. Meillä on hyvä treeniviikko alla ja "käärmekeitot" on keitetty, jotta kolme pistettä jäisi Raattiin.

AC Oulu-FC Honka Raatin stadionilla perjantaina 13.5. kello 18. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.

Lisää uutisia