AC Oulu FC Haka FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.18 // 8.5.2022

​IFK Mariehamnin kapteeni Timi Lahti harmissaan: "Päästimme voiton käsistämme"

​IFK Mariehamnin kapteeni Timi Lahti harmissaan: "Päästimme voiton käsistämme"

IFK Mariehamn juhlii johtomaalia sunnuntaina. (Kuva: Juha Tamminen)

IFK Mariehamn oli lähellä katkaista KuPS:n pitkän tappiottomien otteluiden putken, mutta joutui tyytymään lopulta 1-1-tasapeliin.

Grönvittin kapteeni Timi Lahti oli sunnuntain ottelun jälkeen kaksijakoisissa tunnelmissa.

- Toisaalta pelasimme aika hyvän ottelun. KuPS on hyvä ja vaikeasti voitettava joukkue, josta kertoo heidän pitkä tappioton putkensakin. Tällä kertaa olimme kuitenkin erittäin lähellä voittaa heidät, Lahti totesi Ålandstidningenille.

- Toisaalta sitten päästimme voiton käsistämme. Kun pääsemme johtoon, meidän pitää pystyä tappamaan ottelu. Ennen ottelua olisin ollut aika tyytyväinen pisteeseen, mutta pelin kuvaa ajatellen olen selkeästi pettynyt tulokseen.

IFK Mariehamn on kuudesta ottelustaan pelannut peräti neljä tasan ja tämä kuvaa tilannetta hyvin Lahden mukaan.

- Pelaamme hyvin, mutta emme oikein saa sitä viimeistä silausta, jota tarvitaan voittamiseen.

Lisää uutisia