AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.16 // 23.4.2022

HIFK:n Jukka Halme uskoo parempaan – ”Työ on vasta alussa”

HIFK:n Jukka Halme uskoo parempaan – ”Työ on vasta alussa”

HIFK taipui Hakalle perjantaina. (Kuva: Juha Tamminen)

HIFK joutui tunnustamaan FC Hakan paremmakseen perjantaina joukkueiden kohdatessa Valkeakoskella. HIFK:n Jukka Halme tiedostaa joukkueen vaikeudet, mutta joukkue on valmis pistämään työrukkaset käteen.

HIFK sai Hakaa vastaan hyvän alun siirtyessään johtoon ottelun alkuminuuteilla, mutta lopulta koskilaiset nousivat rinnalle ja ohi. Halmeen mukaan joukkueen esitys jätti toivomisen varaa.

- Tiesimme, että Haka on hyvä joukkue ja se oli tehokas. Joukkuetekemisemme ei ole ihan vielä reilassa. Vähän olemme joukkueena myöhässä tilanteista, Halme mietiskeli ottelun jälkeen.

Ottelu oli samalla ensimmäinen päävalmentaja Mixu Paatelaisen alaisuudessa. Paatelainen ehti vetää kahdet harjoitukset joukkueen kanssa ennen perjantaista peliä.

- Hän on ollut vasta pari päivää mukana ja päässyt ajamaan muutamaa asiaa sisään, mutta on siellä selkeästi erilaisia juttuja kuin mitä yritettiin tehdä talvella.

- Onhan hänessä karismaa ja kyllä hän saa jengin sytytettyä, jos ei muuta. Työ on vasta alussa.

Halmeen mielestä joukkueen suurimmat kehityskohteet ovat tällä hetkellä koko joukkueen yhtenäisyys ja aggressiivisuus.

- On vielä paljon asioita molempiin suuntiin mitä on kehitettävä, mutta ehkä isoin juttu on se, että olisimme joukkueena aggressiivisia molempiin suuntiin.

HIFK:n kausi jatkuu torstaina 28.4., kun vuorossa on kauden ensimmäinen Stadin derby.

Lisää uutisia