AC Oulu FC Haka FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.16 // 22.4.2022

Samuel Anini jr AC Ouluun - loppukauden laina HJK:sta

Samuel Anini jr AC Ouluun - loppukauden laina HJK:sta

Samuel Anini jr hakee vastuuta Laivastonsinisissä.

Samuel Anini Junior saapuu loppukauden mittaisella lainasopimuksella HJK:sta AC Oulun riveihin.

Viime kaudella Anini pelasi Ykkösessä Klubi04:n paidassa 26 ottelua, joissa syntyi 9 maalia ja 5 maalisyöttöä. 19-vuotias laitahyökkääjä on myös esiintynyt juniorimaajoukkueissa 13 ottelun verran, joissa myös on syntynyt 1 maali.

- Saavun tosi hyvillä filliksillä Ouluun ja olen kuullut paljon hyviä juttuja AC Oulusta. Odotan innolla pelejä. Minun tavoitteena on päästä pelaamaan mahdollisemman paljon ja tehdä tehoja sekä pysyä ehjänä koko kausi, summaa Anini Junior saapumistaan AC Ouluun.

Anini kärsi talvella loukkaantumisesta, mutta on sen jälkeen päässyt jo hyvää kuntoon.

- Huippukuntoon päästessään laituri tarjoaa vastustajan puolustajille päänvaivaa nopeilla jaloillaan, ohituskyvyllään ja maalintekotaidoillaan. Lainasopimuksen syntymisen kannalta tärkeässä roolissa olivat HJK:n Takkulan Miika ja Junnu itse.

- Ilman heidän yhteistyökykyään homma ei olisi ehtinyt edetä maaliin asti ennen siirtoikkunan sulkeutumista, AC Oulun urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen taustoittaa siirtoa.

Lisää uutisia