AC Oulu FC Haka FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.15 // 14.4.2022

​"Aina mukava tehdä" – VPS:n Aleksi Pahkasalo iski hattutempun alle 10 minuutissa

​"Aina mukava tehdä" – VPS:n Aleksi Pahkasalo iski hattutempun alle 10 minuutissa

Aleksi Pahkasalon jyvä oli kohdillaan. (Kuva: Juha Tamminen)

VPS haki keskiviikkona Oulusta jatkopaikan Suomen Cupissa, kun Tervarit-j kaatui komeasti maalein 8-0.

Vepsu johti jo tauolla viidellä maalilla ja lopusta huolehti toiselle jaksolle kentälle vaihdettu Aleksi Pahkasalo, joka paukutti ottelun lopulla kolme maalia alle kymmeneen minuuttiin.

– Hattutemppu on aina mukava tehdä vastustajan tasosta riippumatta, varsinkin kun se oli minun ensimmäinen Vepsun paidassa. Oli myös hyvä nähdä, että erikoistilanteista tehtiin maaleja, ja kaikki topparit sai tehtyä yhden maalin kulmasta. Niitä on harjoiteltu treeneissä, totesi Pahkasalo.

Kaiken kaikkiaan Vepsu osoitti Pahkasalon mukaan ammattiylpeyttä ja oikeaa asennetta.

– Positiivinen fiilis jäi pelistä. Asenne oli joukkueella kohdillaan, mikä on tärkeintä näissä peleissä. Kuulin ennakkohaastattelun Tervareiden pelaajalta, joka sanoi, että tämä on tähän asti hänen elämänsä isoin peli. Tämänkin takia oli hyvä, että jokainen meidän pelaajistamme arvosti vastustajaa ja pelasi kunnolla.

- Hyviä peliminuutteja tuli kaikille pelaajille, mikä on tosi tärkeää pitkää kautta ajatellen, kommentoi Pahkasalo.

Edessä on iso peli Veikkausliigassa, mutta ajatukset olivat keskiviikkona vain ja ainoastaan cupissa ja jatkopaikassa.

–Onnistuttiin yhdessä meidän kautemme tavoitteista, joka on keskittyä edessä olevaan peliin, eikä siihen mikä tulee sen jälkeen. Se olisi ollut tänään hyvin mahdollista, kun tiedetään että maanantaina tulee vieraaksi HJK.

- Keskityttiin täysillä vain tähän peliin, ja nyt voidaan alkaa valmistautumaan maanantaita varten, kertoo Pahkasalo.

Lisää uutisia