AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.11 // 14.3.2022

Hakan nuori Collin tyytyväinen siirtoonsa – ”Se oli tosi hyvä päätös”

Hakan nuori Collin tyytyväinen siirtoonsa – ”Se oli tosi hyvä päätös”

Elias Collin siirtyi täksi kaudeksi Hakaan.

Alle 19-vuotiaiden maajoukkuepelaaja Elias Collin siirtyi täksi kaudeksi KäPasta FC Hakaan. Collin on ollut tyytyväinen valintaansa.

Collin on alkujaan NJS:n kasvatti, mutta kaksi edelliskautta sujuivat Helsingissä KäPassa. KäPasta Collinin tie vei Valkeakoskelle. KäPan päävalmentajan paikalta Hakaan siirtynyt Ossi Virta houkutteli nuoren lupauksen mukaansa Koskiin.

- Kauden jälkeen tiesin Ossin olevan tulossa Hakaan ja hän ehdotti, että tulisin tänne testille. Tulin sitten joulukuussa testiin ja vuodenvaihteen jälkeen tein sopimuksen, Collin valottaa Hakan sivuilla.

Haka oli Collinille ykkösvaihtoehto heti alusta saakka.

- Kauden jälkeen tuli muutamia kyselyitä lähinnä Ykkösen joukkueista, mutta Haka oli minulle koko ajan ensimmäisenä vaihtoehtona. Se oli tosi hyvä päätös ja tähän asti on mennyt hyvin. Valkeakoski on ihan mukavan tuntuinen kaupunki, sekä Valkeakoskella että Nurmijärvellä majaansa pitävä Collin kertoo.

Collin on huomannut jo Kakkosen ja Veikkausliigan eron.

- Vauhti tietenkin kiihtyy, kun tulee Veikkausliigajoukkueeseen. Tempo on kovempi ja ympärillä on paremmat pelaajat. Aikamoinen hyppäys eteenpäin ja alussa siinä meni vähän aikaa totutellessa.

Lisää uutisia